Kanadalainen indierock-yhtye Wolf Parade voitaneen laskea jo 2000-luvun veteraaniluokkaa, viikko sitten julkaistun viidennen albumin lisäksi pääjehujen muut projektin Moonfacesta Handsome Fursiin ja The Operatorsita Sunset Rubdowniin ovat viihdyttäneet meitä jo vuosia. Under Glass on Wolf Paraden viime viikolla julkaistun viidennen pitkäsoiton, Thin Mind, avausraita ja kaikessa huolettoman epätäydellisessä, mutta koukuttavan osaavassa muodossaan kertoo paljon koko…… Jatka lukemista Wolf Parade: Under Glass
Avainsana: indie
Porridge Radio: Sweet
Brightonilaisen postpunk/indierock-yhtye Porridge Radion puurokattila porisee sen verran vakuuttavasti, että tätä herkkua ei kannata olla maistamatta. The Guardian nimesi bändin jo vuonna 2017 yhdeksi tuleaisuuden toivoistaan, mutta tämän puuron keittäminen tuntuu kestävän vähän kauemmin ja nyt se tuntuu olevan valmista koko maailman herkuteltavaksi. Viime vuoden lopussa Porridge Radio solmi levytyssopimuksen Secretly Canadian -levy-yhtiön kanssa, pari…… Jatka lukemista Porridge Radio: Sweet
Four Tet: Baby
Viime viikonloppuna tuli kuluneeksi tasan kymmenen vuotta lontoolaisen elektronisen musiikin tuottajanero Four Tetin viimeisimmän klassikkoalbumin, There is Love in Youn, julkaisusta, kuin juhlistaakseen vuosipäivää julkaisi Four Tet myös uuden hienon singlen Baby, josta huokuu tuon vuoden 2010 klassikon kepeys ja nerokkuus. Baby on toinen single maaliskuussa ilmestyvältä levyltä Sixteen Oceans, vokaaleita kappaleelle lainaa itse Ellie…… Jatka lukemista Four Tet: Baby
Andy Shauf: Neon Skyline
Kanadalaisen laulaja-lauluntekijän Andy Shaufin viime perjantaina julkaisema albumi Neon Skyline on levy, jota kenekään klassisesta singer/songwriter-menosta diggailevan ei kannata alkuvuonna sivuuttaa. Maineikkaan ANTI-levy-yhtiön (Tom Waits, Jeff Tweedy, Kate Bush, Black Keys yms.) julkaisemalta albumilta Päivän Biisiksi nousee albumin letkeästi rullaava nimiraita. Shaufin letkeä tunnelmointi tuo mieleen Elliott Smithin, Jack Johnsonin, Elvis Costellon, Randy Newmanin, Tom…… Jatka lukemista Andy Shauf: Neon Skyline
Badly Drawn Boy: Is This a Dream?
Brittiläisen laulaja-lauluntekijä Badly Drawn Boyn legendaarisen debyyttialbumin The Hour of Bewilderbeastin julkaisusta tulee ensi kesänä kuluneeksi tasan 20 vuotta, albumi oli yksi uuden vuosituhannen alun mielenkiintoisimpia indiepop-levyjä, sitä ei oikein voinut niputtaa mihinkään aikaisempaan indiepopin genreen, suurella kunnianhimolla tehty albumi oli kuin kotikutoisen ja pää alhaalla laahustavan Elton Johnin tai Dexy’s Midnight Runnersin mestariteos, massivisen…… Jatka lukemista Badly Drawn Boy: Is This a Dream?
Stephen Malkmus: Xian Man
Indie-jumala Stephen Malkmus on viime aikoina ollut kiireinen: Pavement-yhtye kertoi aiemmin tekevänsä ensi kesänä jälleen comebackin ja on yksi Primavera Soundin pääesiintyjistä, eilen Malkmus ilmoitti julkaisevansa uuden sooloalbumin maaliskuussa (kolmas Malkmus-levy kolmeen vuoteen) ja julkaisi tämän Päivän Biisinä kuultavan tyylikkään singlen. Xian Manillä Malkmus tuntuu pitkästä aikaa keskittyvän omiin vahvuuksinsa, ja riisutun akustinen folk-kappale on…… Jatka lukemista Stephen Malkmus: Xian Man
070 Shake: Guilty Conscience
22-vuotiaan 070 Shaken, eli Danielle Balbuenan, perjantaina julkaistu albumi Modus Vivendi on yksi vuoden odotetuimmista ja eittämättä myös mielenkiintoisimmista debyyttilevyistä. Kanye Westin ja Pusha T:n G.O.O.D. Music -levy-yhtiölle levyttävä laulaja-lauluntekijä yhdistelee musiikissaan ennakkoluulottomasti emo-räppiä, avaruusajan neo-soulia, Phil Collinsin Miami Vice -ajan late night -tunnelmoimtia ja 2020-luvun nuorten elämänviisautta. Levyä edeltävillä jo useita miljoonia striimejä kerännyt…… Jatka lukemista 070 Shake: Guilty Conscience
The 1975: Me & You Together Song
Kovaa vauhtia maailman suurimmaksi popyhtyeeksi kasvava brittiläinen The 1975 on ihanan mielipuolisesti ollut viime aikoina niin sanotusti ”all over the place”, mutta silti täysin ajassa kiinni ja niskan päällä kaikessa tekemisessään. Bändi tekee halutessaan 2020-luvun popneroutta, joka saa Coldplayn kuulostamaan pölyttyneeltä museoesineeltä, välillä räkäistä punkkia, toisinaan pelastetaan maailmaa ambient-tyyliin Greta Thunbergin kanssa tai elektropoppaillaan muovisesti,…… Jatka lukemista The 1975: Me & You Together Song
Thundercat: Black Qualls (feat. Steve Lacy & Steve Arrington)
Losangelesilainen bassonero ja modernin funkin sekä soulin nero Thundercat on monessa mukana, hänen visionääristä soittoaan on kuultu mm. Flying Lotusin, Kamasi Washingtonin, Kendrick Lamarin, Erykah Badun ja SZA:n levyillä, mutta mies on myös hyvin arvostettu sooloartisti. Black Qualls on ensimmäinen single huhtikuussa julkaistavalta levyltä It Is What It Is, jonka tuottajana toimii luottomies ja megavisionääri…… Jatka lukemista Thundercat: Black Qualls (feat. Steve Lacy & Steve Arrington)
