Taylor Swift julkaisi perjantaina jo vuoden toisen fiiilistelylevynsä, josta Päivän Biiseissä kuullaan Bon Iverin, Haimin ja The Nationalin tähdittämät helmet. Lisäksi tunnelmoidaan Thom Yorken, Burialin ja Four Tetin yhteistyötä sekä kotimaisista mm. Suadin, RPK:n, Super Jannen ja Fabianossan uusia singlejä.
Tekijä: Aleksi Pahkala
Bad Sauna, Ruusut, The Hold Steady, Pekka Laine, Cryogeyser, Dezron Douglas & Brandee Younger, Paha-Viitanen, Jesse Markin, parhaat albumit ja paljon muuta
Viime viikonlopun ja alkuviikon parhaat biisit soivat taas Päivän Biisit -soittolistalla, jonka kannessa patsastelee perjantaina debyyttialbuminsa julkaissut Bad Sauna. Bad Saunahan on bändi johon rakastuin alkuvuoden Moon Sun -sinkun myötä, pelkkä sinkkuhehkuttelu Päivän Biiseissä ei riittänyt, vaan lopulta bändin ja minun tieni kohtasivat sen verran paljon, että debyyttialbumi ilmestyi uuden All That Plazz -levy-yhtiöni kautta.…… Jatka lukemista Bad Sauna, Ruusut, The Hold Steady, Pekka Laine, Cryogeyser, Dezron Douglas & Brandee Younger, Paha-Viitanen, Jesse Markin, parhaat albumit ja paljon muuta
Lucia Cadotsch, Indochine & Christine And The Queens, Ryk, Child Star, Viimeiset, Kauko Röyhkä, NEØV, viikon parhaat albumit ja paljon muuta
Viime viikonlopun ja alkuviikon mielenkiintoisimmat uutuusbiisit löytyvät jälleen niputettuna päivittäin päivitettävältä Päivän Biisit -soittolistalta. Tämän viikon kansikuvatähtenä poseeraa sveitsiläinen, helsinkiläiselle We Jazz -levymerkille levyttävä, jazzartisti Lucia Cadotch. Cadotchin perjantaina julkaistu kakkosalbumi Speak Low II on erittäin mielenkiintoinen ja ajoittain mukavan haastavakin levy, jonka mm. brittilehti The Guardian on ehtinyt valita kuukauden jazzlevyksi. https://open.spotify.com/playlist/5c60fnaWMVz17I4R3m9Vyr?si=ijlaTsBVRsulQV7iurBAnw Viikon kovimmat…… Jatka lukemista Lucia Cadotsch, Indochine & Christine And The Queens, Ryk, Child Star, Viimeiset, Kauko Röyhkä, NEØV, viikon parhaat albumit ja paljon muuta
Bleachers, Ellinoora, olli, Shame, Buck Meek, Iisa, Arlo Parks, Jori Sjöroos, Discoteca Fatale, Tierra Wack ja paljon muuta
Tällä viikolla Päivän Biisit -soittolistan kannessa poseeraa itsensä Bruce Springsteenin kanssa multitalentti Bleachers, jonka uusi single chinatown on mukavan letkeä ja vastustamaton indiepophelmi. https://www.youtube.com/watch?v=E4uA85iWsIg Viikon tärkeimmät uutuudet Bleachersin lisäksi viikon ehdottomia helmiä on lontoolaisen punkyhtye Shamen hitusen aikaisempaa aikuismaisemmin (tai talkinheadsimmin) rokkaava uusi single Water In The Well, aivan mielettömät kaksi kotimaista pophelmeä tarjoilleet Ellinoora…… Jatka lukemista Bleachers, Ellinoora, olli, Shame, Buck Meek, Iisa, Arlo Parks, Jori Sjöroos, Discoteca Fatale, Tierra Wack ja paljon muuta
AC/DC, Teenage Fanclub, Gim Kordon, Maustetytöt, Amaarae, Billie Eilish, BENEE, Bleachers, Bonobo, KALI, Jai Paul, El Perro Del Mar, viikon parhaat albumit ja paljon muuta
Viikon on jälleen aivan mieletön, Päivän Biisit -soittolistalle on lisätty kevyesti yli 50 uutta helmeä, joista löytyy varmasti ihan jokaiselle uutta ja mielenkiintoista kuunneltavaa. Soittolistan kannessa on itseoikeutetusti komean Power Up -albumin julkaissut AC/DC, jolta uutuuskattauksessa on mukana kolme biisiä. Vaikken enää kaikista kappaleista erikseen kirjoitakaan, niin muistutan että kaikki soittolistalle päätyvät biisit ovat omalla…… Jatka lukemista AC/DC, Teenage Fanclub, Gim Kordon, Maustetytöt, Amaarae, Billie Eilish, BENEE, Bleachers, Bonobo, KALI, Jai Paul, El Perro Del Mar, viikon parhaat albumit ja paljon muuta
Mourn, Foo Fighters, Paul Cook & The Chronicles, olli, Kylie Minogue, Glom, BENEE, CHAI, Yard Act, Samuli Putro, System Of A Down ja paljon muuta – viikon parhaat uutuusbiisit
Tämän viikon Päivän Biisit -kansikuvatähtenä poseeraa barcelonalainen punkyhtye Mourn, joka julkaisi viime perjantaina yhden loppuvuoden kovimmista rokkilevyistä. Uudelta Self Worth -albumilta on nosetettu aikasemminkin biisejä soittolistalle ja tällä viikolla Mournia kuullaan kolmen biisin verran. Vanha Roban veteraani, nykyään Amerikassa päivystävä, Sacha Remling viestitteli minulle viime kuussa Mournista ja lensin persuksilleni heti ensi kuulemalta. Bändi kantsii…… Jatka lukemista Mourn, Foo Fighters, Paul Cook & The Chronicles, olli, Kylie Minogue, Glom, BENEE, CHAI, Yard Act, Samuli Putro, System Of A Down ja paljon muuta – viikon parhaat uutuusbiisit
Crowded House, Suad, Treemer, Gorillaz, Mourn, TWYN, Paloma Mami, Bakar ja paljon muuta, Viikon parhaat biisit
Tämän viikon Päivän Biisien kannessa paistattelee australialainen legendayhtye Crowded House, jonka tulevan albumin ensimmäinen single Whatever You Want on silkkaa neroutta. Single on tulevan albumin ensimmäinen maistiainen, Crowded Housen edellisestä levystä on vierähtänyt jo yli vuosikymmen. https://open.spotify.com/playlist/5c60fnaWMVz17I4R3m9Vyr?si=sFnAckw0TkijhEp5Gc_wNw Kotimaiset helmet Suomalaiset starbat tämän viikon listalla ovat Suad, Treemer, Vladislav Delay, KO:MI, New Ro ja (proto)Torvinen. Suadin…… Jatka lukemista Crowded House, Suad, Treemer, Gorillaz, Mourn, TWYN, Paloma Mami, Bakar ja paljon muuta, Viikon parhaat biisit
Arlo Parks, MorMor, Jori Sjöroos, Julien Baker, Adrianne Lenker, olli, Limón Limón, Bruce Springsteen, Seksihullut, parhaat albumit ja paljon muuta
Lokakuun viimeisen viikon uutuustarjonta on mieletön, Päivän Biisit soittolistalle on lisätty viime päivinä lähes 50 toinen toistaan hienompaa uutuuskappaletta. Tämän viikon soittolistan kannessa nähdään vanha tuttumme, lontoolainen laulaja-lauluntekijä Arlo Parks, joka julkaisi loppuviikosta mielettömän uuden singlen Green Eyes, jolla on mukana myös muuten Clairo. Samalla Parks ilmoitti julkaisevansa tammikuun lopussa vihdoin debyyttialbuminsa, eli alkuvuodelle on…… Jatka lukemista Arlo Parks, MorMor, Jori Sjöroos, Julien Baker, Adrianne Lenker, olli, Limón Limón, Bruce Springsteen, Seksihullut, parhaat albumit ja paljon muuta
Bad Sauna, beabadoobee, James Blake, CARM (feat. Justin Vernon), Son Lux, Lana Del Rey, Matt Berninger, Benny Sings, Stevie Wonder ja paljon muuta
Viikon mielenkiintoisimmat uutuudet eivät rajoitu tälläkään viikolla genremuureihin, vaan suositusten joukosta löytyy kaikkea rockista souliin, indiestä poppiin ja elektronisesta fiilistelystä punkiin. Soittolistan kansikuvatähtenä on itse oikeutetusti oman All That Plazz -levy-yhtiöni artist Bad Sauna, jonka perjantaina julkaistu single on päässyt mukavaan pyöritykseen mm. YleX:n, Radio Rockin ja Radio Helsingin taajuuksilla ja Spotifykin nosti sinkun yhdeksi…… Jatka lukemista Bad Sauna, beabadoobee, James Blake, CARM (feat. Justin Vernon), Son Lux, Lana Del Rey, Matt Berninger, Benny Sings, Stevie Wonder ja paljon muuta
