Viime viikonlopun ja alkuviikon parhaat biisit soivat taas Päivän Biisit -soittolistalla, jonka kannessa patsastelee perjantaina debyyttialbuminsa julkaissut Bad Sauna. Bad Saunahan on bändi johon rakastuin alkuvuoden Moon Sun -sinkun myötä, pelkkä sinkkuhehkuttelu Päivän Biiseissä ei riittänyt, vaan lopulta bändin ja minun tieni kohtasivat sen verran paljon, että debyyttialbumi ilmestyi uuden All That Plazz -levy-yhtiöni kautta. Eli minusta tuli ensin fani ja sitten jälkikäteen fani ja bändin ”levy-yhtiömoguli”. Joka tapauksessa Bad Sauna on yhä mielestäni freesein rokkibändi, jota olen Suomessa vuosiin kuulllut.
Kotimaiset uutuudet
Bad Saunan biisien lisäksi viikon parhaimman kotimaisen kattauksen tarjoilevat Ruusut, jonka uusi single Sirppi on yksi bändin ehkä hienoimmin tuotetuista kappaleista ja Pekka Laine.
Laineen Pekka on tietty maailman hienoin mies, tuttu monelle Ylen ja Soundin toimittajana ja tottakai mm. Hypnomen-yhtyeen kitaristinerona. Svart julkaisi viime perjantaina Laineen ensimmäisen soolosinglen, jonka mies itse asemoi Joe Meek-DJ Shadow-Björn Olsson-akselille, mutta onhan siinä ihanasti Suomi-rautalankaakin vielä kermana kakun päällä mukana – tuottajana toimii Esa Pulliainen.
Muita kotimaisia helmiä:
Garagerock-pumppu Paha-Viitanen, jonka takaa löytyvät mm. Country Dark-, Chop Suey ja Festermen-yhtyeistä tuttu laulaja-kitaristi Mika Sollas, monessa mukana oleva kitaristi Faarao Pirttikangas sekä Festermen- ja Chop Suey -rumpali Janne Heikkinen.
Hittipoppari Jesse Markin julkaisi uuden melankolisen fiilistelysinglen, laulaja-lauluntekijä Markus Perttula nousee uudella singlellä myös tutkaamme, kuten jossain Scandinavian Music Groupin ja Karinan maisemissa seilaava Juhlat sekä groove-yhtye TAITE.
Ulkomaiset huiput ja helmet
Lähes 50 uutuusbiisin joukosta erityisen ison mainitsemisen arvoisiksi nousevat Jim-E Stackin hieno remix Perfume Geniuksen Without Yousta, indierock-yhtye The Hold Steadyn komea rokkisingle Family Farm, mielettömän lockdown-levyn julkaisseet jazz-artistin Dezron Douglas ja Brandee Younger, losanagelesilainen indie-yhtye Cryogeyser, australialainen laulaja-lauluntekijä Harrison Storm ja folk-yhtye The Staves.