Taylor Swift, Burial x Four Tet x THOM YORKE, Madlib x Four Tet, Suad, Fabianossa, RPK, Super Janne, The Avalanches, Nilüfer Yanya, Peter, Bjorn & john, Simen Mitlid, viikon parhaat albumit ja paljon muuta

Päivän Biisit


Kuuntele ja seuraa päivittäin päivittyvää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä

Viikon parhaat uutuudet

Megatähti Taylor Swift yllätti perjantaina julkaisemalla uuden albumin evermore, albumi on jo Swiftin toinen tunnelmointialbumi korona-aikana, edellisen folkloren julkaisusta on kulunut alle puoli vuotta.

Evermorella on edellisen albumin tavoin vahvasti mukana The National- ja Big Red Machine -yhtyeiden nero Aaron Dessner ja levy saattaa olla jopa edeltäjäänsä nerokkaampi teos. Päivän Biisit -soittolistalla levyltä kuullaan kolme biisiä; Bon Iverin tähdittämä albumin nimiraita, HAIM-yhtyeen kanssa tehty no body, co crime sekä The Nationalin kanssa tehty coney island.

Elektronisen musiikin nerot Burial ja Four Tet julkaisivat yhdessä Radiohead-jehu Thom Yorken kanssa kahden biisin ep:n, jonka molemmat mestariteokset löytyvät myös viikon soittolistakattauksesta. Four Tet tekee Swiftin tavoin myös hattutempun, koska hän on mukana myös hiphop-hurunero Madlibin uudella singlellä Road of the Lonely Ones, joka on ensimmäinen maistiainen Madlibin ja Four Tetin pitkään kuiskitulta yhteisalbumilta.

Kotimaista parhaimmistoa edustavat tyylikkään melankolisen uuden singlen julkaissut Suad, loppuvuoden feelgood-fiilistelyt tarjoileva Super Janne, ceebrolistics-kunkku RPK ja yhden singlen maineikkaan Kitsunenkin kautta julkaissut tuore ja kaihoisa turkulainen bedroom/indepoppari Fabianossa. Lisäksi Sorsajengin tylyn energinen punktykitys kannattaa katsastaa.

Australian kulttitähdet The Avalanches julkaisi sekin tyylikkään uuden albumin perjantaina, albumin vieraslista on mainiosti täynnä isoja ja pieniä tähtiä, Päivän Biisit -kattauksessa albumia yhdessä bändin kanssa edustavat MGMT, Johnny Marr, Cola Boyyy ja Mick Jones.

Pohjoismaista neroutta edustavat ruotsalainen lempparimme Peter, Björn & John sekä vielä itselle vähän tuntemattomat norjalaiset indipoppari Simen Mitlid ja Benedikt.

Muita mainitsemisen arvoisia isoja helmiä tarjoilevat Little Dragon yhdessä Moses Sumneyn kanssa, Nilüfer Yanya, Sun June, DOLLY ZOOM ja The Voidz.

Tällä viikolla on jotenkin merkittävän paljon cover-versioitakin listalla. Kovereita tarjoilevat: Muzz (Mazzy Star -coveri), Jon Hopkins (Thom Yorke -coveri), James Blake (Joy Division -coveri), Georgia (Kate bush -coveri.

Viikon parhaat albumit ja ep:t