Chance The Rapper: Let’s Go On The Run (Feat. Knox Fortune)

Grammy-palkittu amerikkalaisräppäri Chance The Rapper julkaisi reilu viikko sitten ensimmäisen ihan kunnollisen albuminsa The Big Day ja pakkohan tämä kesän 2019 hiphoptapauksista on noteerata myös Päivän Biiseissä. Tokihan Chance on julkaissut kourallisen mixtape-levyjä, mutta annetaan Big Dayn kunnian olla se debyyttilbumi. Jenkkilistan kakkoseksi noussut albumi on täynnä toistaan mielenkiintoisampia vieraita: Nicki Minaj, John Legend, DaBaby, Megan Thee Stallion, MadeinTYO, Shawn…… Jatka lukemista Chance The Rapper: Let’s Go On The Run (Feat. Knox Fortune)

Yeboyah: Aili

Yeboyahin eilen julkaisema Elovena EP on yksi vuoden 2019 ylivoimaisesti merkittävimmistä kotimaisista hiphop-julkaisuista. Suomalaisella mittapuulla vallankumouksellisesta D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. -ryhmästä tuttu räppäri on aikaisemmin julkaissut vain yhden kappaleen, mutta onnistuu tällä debyytti-ep:llään erinomaisesti näyttämään suomalaisen hiphopin nykyisyyden ja suuntaamaan katseet kohti avaraa tulevaisuutta. Yhteiskuntana Suomi ei tunnu millään pääsevän irti 80-lukuisen ahdasmielisestä ja täysin tästä päivästä irti…… Jatka lukemista Yeboyah: Aili

Freddie Gibbs & Madlib: Giannis (feat. Anderson .Paak)

Hiphop-maailmassa on neroja ja guruja kuten Freddie Gibbs ja Anderson .Paak, on hittinikkareita, on miljonäärejä, on legendoja ja on Madlib, mystinen visionaari, jonka suuruus on tunnettu jo vuosikymmeniä, mutta jonka todellinen merkitys musiikille tullaan tajuamaan vasta vuosikymmenien tai jopa vuosisatojen päästä. Madlib ja edesmennyt J Dilla kulkevat rinta rinnan aivan omissa ulottuvuuksissaan. Päivän Biisinä kuultava,…… Jatka lukemista Freddie Gibbs & Madlib: Giannis (feat. Anderson .Paak)

Sampa The Great: Final Form

Alkukesän voimaannuttavin hiphop-kappale, ei epäilystäkään! Ninja Tunelle levyttävä, Zambiassa syntynyt ja Botswanassa kasvanut Sampa The Great tarjoilee aivan mielettömän hitin! Final Form nousi viime viikolla Zane Lowen World Recordiksi, se on itsessään jo iso noteeraus, mutta lisää on kesän aikana varmasti mukana, sen verran kovasti biisi tartuttaa kuulijansa mukaan. Vertailukohtaa voi hakea Laury Hillin ja…… Jatka lukemista Sampa The Great: Final Form

slowthai: Nothing Great About Britain

24-vuotias northamptonilainen räppäri slowthai julkaisi viime perjantaina yhden brexit-ajan Britannian punkeimmista, puhutuimmista, yhteiskunnallisesti kantaa ottavimmista, ylistetyimmistä ja mielenkiintoisimmista albumeista, joka varmasti jää historiaan yhtenä julkaisuvuotensa parhaana brittiläisenä albumina. Päivän Biisinä kuultavalla debyyttialbumin avaavalla nimiraidalla slowthai tiivistää ahdistuksensa kotimaansa nykymenoon uhmakkaan tylysti, osansa saavat tietenkin myös kuningatar ja Kate Middleton. Nothing Great About Britain on slowthain…… Jatka lukemista slowthai: Nothing Great About Britain

Tyler, The Creator: EARFQUAKE

Amerikkalainen hiphopartisti Tyler, The Creator julkaisi tänään uuden ihanan IGOR-albumin ilman sen suurempia sinkkulohkaisuja tai ennakkoproomotioita. Uudella levyllä Tyler tuntuu jättäneen räppihommat taakseen ja fiilistelee kuin Pharrell Williams parhaimmillaan. Tyler, The Creator on kertonut aina olleensa suuri Pharrelin ja N.E.R.D:in rakastaja ja tämän rakkauden IGORilla kyllä kuulee. Päivän Biisinä kuultava EARFQUAKE on mielettömän hieno fiilistelykappale…… Jatka lukemista Tyler, The Creator: EARFQUAKE

Pyhimys & Saimaa: Ylös alas outo lumo

Pyhimyksen ja Saimaan kunnianhimoinen ja toivottavasti monien ihmisten maailmaa avartava yhteislevy Olisinpa täällä vaatii lukuisia kuuntelukertoja, ennen kuin siitä voi antaa lopullisen tuomion. Varmaa kuitenkin on, että suomalaisella mittakaavalla albumi parhaimmillaan koputtelee Pepe Willbergin ja Saimaan yhteislevyn sekä J. Karjalaisen Mennyt mies -levyn kaltaisten 2000-luvun mestariteosten olkapäitä. Levyn neroimmaksi hetkeksi nousee kakkosbiisi Ylös alas outo…… Jatka lukemista Pyhimys & Saimaa: Ylös alas outo lumo

Flying Lotus: More (feat. Anderson .Paak)

Lisää erinomaisia maistiaisia Flying Lotuksen 24. toukokuuta julkaistavalta Flamagra-albumilta, mukana megatähti ja Päivän Biisit -lellikki Anderson .Paak. Jatsahtavan psykedeelisesti alkava ja letkeän funkahtavaksi hiphop-ralliksi muovautuva More on toinen Päivän Biisi Flying Lotuksen tulevalta levyltä ja vakuutus siitä, että Flamagra tulee olemaan yksi vuoden tapauksista. https://open.spotify.com/track/51I1yDlnp13kwxBEjc1xIm?si=1KYWNRp6RcmWQG5VBicPng https://m.youtube.com/watch?v=ylqBPksn36A Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple…… Jatka lukemista Flying Lotus: More (feat. Anderson .Paak)

Sarathy Korwar: Mumbay (feat. MC Mawali)

Lisää vakuuttavaa esimerkkiä siitä, että maailman kannattaa suunnata katseitaan entistä tiukemmin brittiläisen uuden jazzin suuntaan. Eilen Päivän Biisinä kuultiin toistamiseen UK-jazzin ehkä tämän hetken hehkutetuimpiin bändeihin kuuluvaa Ezra Collectivea ja tänään ihmettelemme haavi auki lontoolaisen rumpali/artisti Sarathy Korwarin neroutta. Debyyttilalbuminsa Day to Dayn maineikkaalle Ninja Tunelle tehnyt jazzia, kokeellista musiikkia, hiphopia, Intiaa ja afrobeatia ennakkoluulottomasti…… Jatka lukemista Sarathy Korwar: Mumbay (feat. MC Mawali)