serpentwithfeet – A Comma

Amerikkalainen serpentwithfeet on noussut viime vuosina noussut todelliseksi tunnelmallisen ja taiteellisen soulin kultakimpaleeksi. Torstain 29.4. Päivän Biisinä kuullaan dramaattisen kaunis, teatraalinen ja hitusen barokkisävytteinen A Comma. A Comma on eilen julkaistun EP:n Apparition avausraita, tyylikkään ep:n tuotannosta vastaa muun muassa Janelle Monaen ja Twin Shadow’n kanssa työskennellyt Wynne Bennett. Reiliu kaksi vuotta sitten fiilistelimme serpentwithfeetin…… Jatka lukemista serpentwithfeet – A Comma

HAIM – I Know Alone

HAIM julkaisi eilen illalla jälleen uuden ja mielettömän singlen mainiolla videolla varustettuna 26. kesäkuuta julkaistavalta albumilta Women in Music Pt. III. Tulevan albumin aikaisemmat singlet The Steps, Hallelujah, Now I’m in It ja Summer Girl ovat kaikki olleet Päivän Biisejä, yksikään artisti tämän blogin historiassa ei tälläiseen viiden putkeen ole aikaisemmin pystynyt! Kuuntele Spotifyssä tai…… Jatka lukemista HAIM – I Know Alone

Khruangbin – Time (You And I)

Tähän Päivän Biisin liittyy tarina: Radio Helsingin aikoinani tutustuin vakiokuuntelija Särkön Petriin, joka omalla nimimerkillään lähetteli usein studioon viestejä, toimitteli munkkeja ja jeesaili kaikenlaisessa remppatyössä ja toki välillä jeesailtiin kantoapuna myös häntä. Petri asuu puolisonsa kanssa tällä hetkellä Milanossa, joka on nyt kymmenettä viikkoa totaalisessa lockdown-tilassa, eikä vielä toistaiseksi helpotusta näy. Päivän Biisit (ja arvatenkin…… Jatka lukemista Khruangbin – Time (You And I)

Hazel English – Wake UP!

Maaliskuun alussa mielettömällä Combat-singlellään Päivän Biiseihinkin yltänyt laulaja-lauluntekijä Hazel English julkaisi perjantaina debyyttialbuminsa Wake UP! ja hienon albumin julkaisikin! Erittäin laadukasta singer-songwriter-menoa mukavalla powerpop-osaamisella sekä ajattomalla ja historiansa osaavalla tyylillä varustettuna. Toisena Päivän Biisinä levyltä kuullaan mukavan reipas nimiraita. Kuuntele Spotifyssä tai Apple Musicissa. https://www.youtube.com/watch?v=N2bCEowCmt4

Blake Mills – Summer All Over

Amerikkalainen laulaja-lauluntekijä Blake Mills julkaisi perjantaina ällistyttävän tunnelmallisen, tummasävytteisen ja pysäyttävät singlen Summer All Over, joka kumartaa mukavasti Nick Drakelle ja muille mestareille minimaalisella äänimaisemallaan. Single julkaistiin Earth Dayn 50-vuotisjuhlapäivänä ja videokin on sen mukainen. Kuuntele kappale Spotifyssä tai Apple Musicissa. https://www.youtube.com/watch?v=1TkeETW9DVU

James Blake – You’re Too Precious

James Blake on eittämättä yksi aikamme hienoimpia, arvostetuimpia ja tunnelmallisimpia laulaja-lauluntekijöitä, mies jonka musiikki tulee elämään vielä vuosikymmeniä aikamme jälkeenkin. Uudella You’re Too Precious -singlellään Blake jälleen osoittaa miksi: unenomaisen rauhallinen ja hempeä laulu on lämmin ja pysäyttävä, hiljaisen urbaani ja silti täysin läsnä ihokarvoilla. Kuuntele Spotifyssä tai Apple Musicissa. https://www.youtube.com/watch?v=6WfY8wixwD8

The 1975 – If You’re Too Shy (Let Me Know)

The 1975 taitaa yksinkertaisesti olla tämän hetken kaikista nerokkain pop-yhtye maailmassa, bändin popnerous yhdistettynä häikäilettömän hienoon genrehoppingiin on jotain täysin omalaatuista ja aina todella ihanaa. Bändi haastaa, bändi halaa, bändi itkettää, bändi tanssittaa, bändi ihmetyttää, välillä saattaa vähän poskia punottaakin, mutta aina jotenkin se onnistuu kiteyttämään kappaleisiinsa jotain elämää suurempaa. If You’re Too Shy (Let…… Jatka lukemista The 1975 – If You’re Too Shy (Let Me Know)

Vasas Flora & Fauna – Du skulle inte förebrå mig

Maailman ihanin, sympaattisin ja erikoisin suomenruotsalainen indiepop-yhtye Vasas Flora & Fauna julkaisi viime perjantaina kolmannen pitkäsoittonsa Möte med skogsgardisterna mainion ruotsalaisen indie-yhtiö Startracksin kautta. Pari vuotta sitten Päivän Biiseissäkin mielettömällä Leevi & The Leavings -coverillaan ihastuttanut yhtye nauttii varsinkin Ruotsissa mukavaa kulttisuosiota, Mattias Björkasin aikaisemman bändin, Cats on Firen, jullkisfaneina muistamme mm. Belle & Sebastianin…… Jatka lukemista Vasas Flora & Fauna – Du skulle inte förebrå mig