Ruusut julkaisi tänään toisen sinkut toukokuun loppussa näillä näkymin julkaistavalta kakkosalbumilta Kevätuhri, jos jotain johtopäätöksiä kakkosalbumista uuden 4321-biisin ja tovi sitten julkaistun Avaimet avaa ovii -singlen perusteella uskaltaa tehdä, niin levy kuulostaa kepeämmältä, helpommalta ja isompaan radiosoittoon kelpaavammalta kuin edeltäjänsä. 4321 kuulostaa yhtä paljon XL5:ltä kuin Knifeltä tai Vesalalta kuin Grimesilta – hyvässä ja pahassa…… Jatka lukemista Ruusut – 4321
Avainsana: electronic
The Avalanches – Running Red Lights (feat. Rivers Cuomo & Pink Siifu)
Australialaisen The Avalanchesin klassikoksi nousseen debyyttialbumin Since I Left You ja nelisen vuotta sitten julkaistun kakkosalbumin Wildflower välissä ehti vierähtää 16 vuotta, kolmosalbumia ei onneksi tarvinne odottaa niin kauaa, vaan tulevalta kolmosalbumilta julkaistiin eilen jo toinen single.Päivän Biisinä kuultava Running Red Lights tekee kunniaa viime elokuussa kuolleelle indiemuusikko David Bermanille. Vokaaleissa kuullaan Weezerin Rivers Cuomoa…… Jatka lukemista The Avalanches – Running Red Lights (feat. Rivers Cuomo & Pink Siifu)
RULES – Kafuku’s Wife
Todella tyylikäs kotimainen elektroninen indiepop-uutuus Solitilta! RULES on Pintndwefall-yhtyeestä tutun Iiti Yli-Harjan ja sanoittaja Sarra Keppolan muodostama duo, joka tuo mainolla tapaan mieleen Knifen ja Grimesin kaltaiset artistit. Harvoin sitä Suomesta tulee näin tyylikästä ja viisasta elektronista indietä! https://www.youtube.com/watch?v=ZcAtmbhu49A&feature=youtu.be https://open.spotify.com/track/4x03HkEuhs9NlI70XUlSXa?si=CQ5i66MuS72TbU-08q1rdA Kuuntele Apple Musicissa. https://open.spotify.com/playlist/5c60fnaWMVz17I4R3m9Vyr?si=W0hfpTmXS3eJNDmkNqHGZA
Flume – The Difference (feat Toro y Moi)
Mainion voimaannuttava ja kaikesta maailman menosta huolimatta kriittisen kepoinen uusi elektroninen poppiralli australialaiselta Flumelta, joka tekee biisillä ensimmäistä kertaa yhteistyötä toisen elektronisen popin neron, yhdysvaltalaisen Toro y Moin, kanssa. Biisi onnistuu olemaan samalla kaihoisa ja huoleton, jollain tapaa se tuo mieleen alkuajan MGMT:n. https://open.spotify.com/track/4nlvKIIetOWGIMyhjQXgOZ?si=7Xjnrww-TBKdBQIOBNg5MA Kuuntele Apple Musicissa. https://www.youtube.com/watch?v=MCRiUi28UpA https://open.spotify.com/playlist/5c60fnaWMVz17I4R3m9Vyr?si=s7wN3YPeRtK-4mXNBGhWBA
Vladislav Delay – Rampa
Kun vuosikymmenien päästä mietimme 2000-luvun alun merkittävimpiä suomalaisia säveltäjiä ja taiteilijoita, niin monen yllätykseksi Sasu Ripatin nimi löytyy korkealta noilla listoilla, monilla ulkomaisilla listoilla Ripatti on jo kaksi vuosikymmentä ollutkin ehkäpä se merkittävin ja arvostetuin suomalainen visionääri, yksi vuosituhannen vaihteen elektronisen musiikin suurista edelläkävijöistä. Ripatti tunnetaan paremmin taiteilijanimistään kuten Luomo, Uusitalo ja Vladislav Delay. Levykaupan…… Jatka lukemista Vladislav Delay – Rampa
Christine and the Queens – I dissapear in your arms
Ranskalainen popnero Christine and the Queens julkaisi perjantaina yllättäen uuden kuuden biisi La Vita Nuova -ep-levyn, jota ei Päivän Biiseissä tietenkään jätetä noteeraamatta. Muutama viikko takaperin julkaistun People, I’ve Been Sad -singlen kerrottiin olevan vain one off -single, mutta toisin kävi: Päivän Biisinäkin kuultu single onkin uuden ep:n avausraita. Ep:n kumppaniksi julkaistiin myös samanniminen, Colin…… Jatka lukemista Christine and the Queens – I dissapear in your arms
Ruusut: Avaimet avaa ovii
Ruusut on eittämättä yksi viime vuosien mielenkiintoisimpa suomalaisia indie-yhtyeitä. Konstailemattoman itsepäistä ja anteeksiantamatonta elektronista pop-musiikkia tekevä yhtye on asemoinut itsensä yhteiskunnassa jonnekin Vesalan ja Chisun yläpuolelle vaihtoehtoiseen ja vähän taiteellisempaan nurkkaan herättäen mielenkiintoa marginaalinkin ulkopuolella. Uudella singlellään Avaimet avaa ovii Ruusut ottaa mielenkiintoisen harppauksen hieman kaupallisempaan suuntaan kuitenkaan yhtään tinkimättä omasta viehättävästä erikoismenostaan. Uudella singlellä…… Jatka lukemista Ruusut: Avaimet avaa ovii
Yves Tumor: Gospel for a New Century
Ripauksen kokeellisesti funkia, rockia, taidetta, r&b:tä, postpunkia ja elektronista musiikkia yhdistävä Yves Tumor julkaisi viime viikilla ensimmäisen singlelohkaisun huhtikuun alussa julkaistavalta albumiltaan Heaven to a Tortured Mind. Gospel for a New Century on Tarpeeksi rento radiosoittoon, mutta silti tarpeeksi erikoinen erottuakseen täysin omaksi 2020-luvun funkrockiksi. Warpille levyttävä Tumor on hurmannut suomalaisia muun muassa Flow’ssa. https://open.spotify.com/track/0bt7P4sertYry5PQJ6o0ZO?si=70N1qVpAS0ayUqNJGS_bBg…… Jatka lukemista Yves Tumor: Gospel for a New Century
Malla: Samaan huoneeseen
Eipä tunnu sateinen lauantaikaan juuri miltään, kun laittaa näyttelijänä yhä paremmin tunnetun Malla Malmivaaran uuden late night -discofiilistelyn raikaamaan ja valmistautuu viikonlopun hippoihin. Erinomaiselle Solinalle (Lac Belot, The Hearing, Magenta Skycode…) levyttävä Malla astuu uudella singlellään varsin suuren askeleen eteenpäin viime vuonna julkaistusta Sabrina-singlestä. Samaan huoneeseen vie kuulijan jonnekin Reginan, Robynin ja Roisin Murphyn maisemiin…… Jatka lukemista Malla: Samaan huoneeseen
