Newyorkilainen Nicolas Jaar nousi musiikkimaailman tietoisuuteen vuoden 2011 debyyttialbumillaan Space Is only Noise, levy oli yksi ilmestymisvuotensa isoimpia arvostelumenestyksiä ja korkealla monen varteenotettavan median vuoden levyjen listauksissa. Levy on yhä ehdottomasti yksi tämän vuosikymmenen parhaita elektronisen musiikin julkaisuja. En tiedä nousiko Jaar vähän liian isosti tämän vuosikymmenen vaihtoehtoisen elektronisen musiikin ykkösnimeksi, vai miksi hän selkeästi…… Jatka lukemista A.A.L. (Against All Logic): I Never Dream
Blog posts
Boy Azooga: Loner Boogie
Mulla on jo tovin ollut sellainen fiilis, että vuonna 2018 musiikissa tapahtuu kauan odotettu huttupaskan poksautusoperaatio, ainakin jollain mittakaavalla. Itse olen ollut lopen kyllästynyt siihen, miltä kaikki ”hyvä” musa kuulostaa, toki myös olen viettänyt ihanasti pari vuotta ilman painetta löytää uutta inspiroivaa musaa. Oliskohan niin, että pitkästä aikaa britit opettaisivat maailmaa siitä, että musiikissa pitää…… Jatka lukemista Boy Azooga: Loner Boogie
Mio: All About It
LCMDF-yhtyeestäkin tuttu Mio alias Mia Kemppainen tekee vahvaa soolouraa. Tuottaja/laulaja/lauluntekijän uusi All About It -sinkku on tehty yhdessä lontoolaisen tuottaja/multi-instumentalisti Andrew McDonnellin kanssa, McDonnell on tehnyt hommia aikaisemmin mm. Scott Walkerin ja Crystal Fightersin kanssa. All About It on poppikappale, joka saa odottamaan kesän lämpimiä iltoja kaupungissa – biisi on hieman kaihoisa, mukavan urbaani ja…… Jatka lukemista Mio: All About It
Twin Shadow: Saturdays (feat. HAIM)
Mikään ei voi mennä vikaan, kun kaksi tämän hetken popneroa on yhdessä, eikä mene! Twin Shadow julkisti eilen perjantaina pari maistiaista huhtikuussa julkaistavalta nelosalbumiltaan ja nyt taas toimii! Ja tällä toisella, täydellisellä lauantaibiisillä, vierailee nerokas HAIM. Molempia näitä artisteja yhdistää se, että parhaimmillaan he tekevät ikuisesti elämään jääviä ikivihreitä pophelmiä ja molemmat ovat tietenkin isosti…… Jatka lukemista Twin Shadow: Saturdays (feat. HAIM)
Public Access T.V.: Rough Boy
Minut tuntevat tietävät, etten varmaankaan tekisi mitään musan parissa ilman Ramonesia. Ramones opetti mulle enemmän kuin koko suomalainen koulujärjestelmä. Noin kuukausi sitten kuulin tämän Rough Boy -biisin Applen Beats 1 -radiosta ja lensin perseelleni, onkohan mikään bändi kuulostanut näin nerokkaasti Ramonesilta kuin tämä Public Access TV tällä biisillä? Todella vaikea selittää, varsinkin kellekkään suomalaiselle Ramones-diggarille.…… Jatka lukemista Public Access T.V.: Rough Boy
Mara Balls: Maailma palaa
Suomen tämän hetken kovimpiin kitaristeihin kuuluva Mara Balls palkittiin juuri Finnish Blues Awardseissa Vuoden läpimurto -pystillä. Nyt Mara Balls eli Maria Mattila esittelee tuoreella ep:llään akustisempaa ja riisutumpaa puoltaan. Maailma palaa -ep:n nimiraita on kaikessa lyhyydessään vastustamattoman nerokas biisi. Julkaistu myös 7″:n vinyylinä. https://www.youtube.com/watch?v=8L5NI01dGeU https://open.spotify.com/track/78W3upT3uvppRkMsbv513i?si=wqYyCORkTF2v8ANh3PcM6w
Confidence Man: Don’t You Know I’m in a Band
Muistatteko vielä vuosituhannen vaihteen electroclash-menoa, joka 90-luvun lopulla nosti päätään ja lopulta tälle vuosituhannelle tultaessa oli jo niin muodikasta, että koko musatyyli poksahti omaan mahdottomuuteensa. Koko electroclash oli musaterminä aika lailla väkisin väännetty ja siitä tulikin sitten jopa kirosana, periaatteessa kaikki vähänkin vaihtoehtoiselta kuulostava elektroninen (pop) musiikki yritettiin siihen niputtaa. Australialainen Confidence Man on uusi…… Jatka lukemista Confidence Man: Don’t You Know I’m in a Band
Frankie Cosmos: Being Alive
En tiedä teistä, mutta minä elin tälläisestä musiikista 90-luvun alkupuoliskolla ja tavallaan vieläkin. Tämä on keskisormi pystyssä tehtyä huoletonta poppia ja punkkia sellaisella vimmalla ja vilpittömyydellä, että itkuhan tässä melkein tulee. Joku voisi kutsua turhanpäiväiseksi renkutukseksi, minä taas haluisin, että koko maailma tanssisi tämän helmen tahtiin. Luulen myös vahvasti, että tämän biisin dna:ta tutkimalla löytyisi…… Jatka lukemista Frankie Cosmos: Being Alive
Vince Staples & Yugen Blakrok: Opps
Kendrick Lamar, Top Dawg Entertainment -levy-yhtiön pomo Anthony ”Top Dawg” Tiffith ja ohjaaja Ryan Coogler pistivät viisaat päänsä yhteen ja ideoivat mielettömälle Black Panther -leffalle arvoisensa albumin, joka varmasti jää historiaan yhtenä vuoden 2018 merkittävimmistä hiphop-levyistä. Minulle yksi biisi tällä ”soundtrackillä” nousee ylitse muiden ja se on tämä Vince Staplesin ja Yugen Blakrokin uhkaavan nerokas Opps. Ihan…… Jatka lukemista Vince Staples & Yugen Blakrok: Opps
