”Hei onks oikein, jos mä omas pienes kylmiössä kirjoitan niinkuin tyhjiössä? Ei muo kosketa toisten kivut, kusipäille täytän sivut.”
Alkuviikosta Pesson uutta levyä fiilistellessäni huomasin miettiväni Asaa, mietin miten Loppuasukas-levy on yhä yksi tämän vuosituhannen hienoimpia levyjä, mietin niitä fiiliksiä ja tunteita, joita tuon levyn kuunteleminen yhä saa aikaa. Loppuasukas on sellainen kerran vuosikymmenessä julkaistava täydellisyys, johon moni ei pysty, Asa toki oli lähellä monta kertaa. Mietin Asaa, maailman mukavinta ja paljon miettivää Masaa, joka aina osaa perustella kaikki tekemisensä, on uskollinen, aito ja visionäärinen taiteilija. Muistin, että Asa oli julkaissut jonkin uuden biisin, johon en heti päässyt sisälle, mutta johon en ollut jostain syystä palannutkaan, mietin että Asa on varmaan oma tyytyväinen itsensä ja hyvä niin.
Tänä aamuna avasin puhelimen ja huomasin Asan julkaisseen tänään Rakkauslauluja miehille -levyn, laitoin luurit korville ja se oli menoa. Asa Masa on täällä taas ja Rakkauslauluja miehille taitaa olla, ainakin pienimuotoisena, se tämän vuosikymmenen Loppuasukas.
Rakkauslauluja miehille on levy, josta kuulemme enemmänkin Päivän biisejä, se on varma. Se on vangitseva, kunnianhimoinen, tummasävyinen, slaavilainen, halaava, jatsahtava, uhmakas, ajatuksia herättävä, jumittava, ajassa täysin mukana oleva, pehmeä, futuristinen mestariteos.
Ensimmäisenä Päivän biisinä kuullaan vihapuhetta ja nykypaskaa käsittelevä Polttopulloposti. ”Hei onks oikein, jos mä omas pienes kylmiössä kirjoitan niin kuin tyhjiössä? Ei muo kosketa toisten kivut, kusipäille täytän sivut.”, kysyy Asa. Siihen se tiivistyy koko nykymaailman meno.
Musiikillisesti levy on pitkästä aikaa sitä megaguru Asaa, slaavilaiseen soppaan on tuotu ihanasti Mos Def/Yasiin Bey- ja Bon Iver -viboja, Rakkauslauluja miehille taitaa kulkea rinta rinnan Big Red Machinen kesällä julkaistun levyn kanssa minun soittimessani.
Päivän Biisit 