Pesso: Miks et

Nyt on niin ihanan kiehtovan herkkää fiilistelyä, että ihan jokaisen kannattaa pysähtyä hetkeksi.

Helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä/räppäri Pesso julkaisi eilen debyyttialbuminsa Kunnes mä tapasin sut, levy saattaa hyvinkin olla loppuvuoden 2018 mielenkiintoisin suomalainen albumi.

Päivän biisinä kuullaan levyn hurmaava avausraita Miks et, jolla Pesso paljastaa oman särkyvyytensä kauniimmin ja sielukkaammin kuin ehkä kukaan aikalaisensa. Pesson fiilistellessä jopa Vesta ja Paperi T kuulostavat muoviselta kaupallisuudelta, ehkä Ceebrolistics on Suomessa aiemmin onnistunut vakuuttamaan näin tyylikkäästi.

Miks et on täyden kympin pieni kotimainen helmi erittäin mielenkiintoiselta debyyttilevyltä. Jos Levyraati vielä pyörisi telkkarissa, polvistuisi koko Suomi tämän biisin edessä, Pessossa on nimittäin ainesta koko kansan rakastamaksi fiilistelijäksi, tällä hetkellä Pesso on kuitenkin lähempänä kasvavan Suomen Bon Iveriksi, ihanaa sekin.

Mainokset