Elokuvallista soundia, futuilua, kohtalokasta melankoliaa – lähestulkoon täydellistä tyylittelyä! Yeah Yeah Yeah’s -yhtyeen karismaattinen Karen O ja supertuottaja Danger Mouse julkaisivat tänään yllättäen yhdessä kappaleen Lux Prima, ja kertoivat samalla julkaisevansa 14. joulukuuta kokonaisen levyn yhdessä.
Yhdeksänminuuttinen Lux Prima on sen verran vakuuttava kappale, että joudumme pitämään vuoden 2018 parhaiden levyjen listoissa sille Top 10 -paikkaa korvamerkittynä.
Huolella sovitetusta ja orkestroidusta kappaleesta tulee väistämättä mieleen Serge Gainsbourgin Melody Nelson, Air-klassikot sekä Charlotte Gainsbourg – ei kuitenkaan liikaa. Danger Mouse on löytänyt viime vuosina soundiinsa paljon syvyyttä ja Karen O on yksi tämän vuosituhannen karismaattisimmista laulajista, yhdessä he tuntuvat saavan toisistaan paljon irti.
Lux Prima on muuten Karen O:n toinen Päivän biisi, muustamme myös helmikuussa julkaistun YO! MY SAINTIN nerouden.