Lapsihymy on nuori helsinkiläisartisti, joka on ehtinyt jo luoda mm. Soundcloudin kautta mukavaa maailmanlaajuista kuulijakuntaa, aika lailla samoissa piireissä kuin maan mainio olli, jota hehkutimme alkuvuodesta.
Wonder on kaunis ja hurmaava elektroninen kappale, joka tuo hieman mieleen Four Tetin ja Jon Hopkinsin kaltaiset elektronisen musiikin nykyjumalat – sillä erotuksella, että Lapsihymy pesee ehkä vilpittömyydellään noiden kahden tyylittelijän nykykunnon. Wonderista voisi tähtikuvioiden ja planeettojen loksahtaessa oikeille raiteille tulla vaikka kuinka iso hitti minimalistisen ja tunnelmoivan elektronisen musiikin diggareiden parissa.
olli ja Lapsihymy taitavat olla parhaita nuoria elektronisen musiikin artisteja, jota Suomesta tällä hetkellä tulee, tyylitajua ja neroutta löytyy kuin Vladislav Delayllä alias Luomolla aikoinaan. Ottakaahan haltuun ja kertokaa ihmeessä kavereillekin.
Wonder on ensimmäinen sinkkulohkaisu 1.6. julkaistavalta COLLECTIONS 02 – pitkäsoitolta.
Pistetään tähän vielä härskisti ilmainen mainos Royal Mintin kauppaan, josta voit tilata Wonderin 7″ -vinyylisinglenä.