Tuomo & Markus: Predator

Musiikissa ja taiteessa noin ylipäätänsä on maailman parasta huomata, kun artisti tuntuu löytäneen oman paikkansa maailmassa ja astuneen urallaan sen luonnollisen (ja sangen harvinaisen) ison askeleen eteenpäin. Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin americana-duo Tuomo & Markus tuntuu loksauttaneen monta palasta kohdalleen, pari viikkoa Wilco ilmoitti pestanneensa nämä mainiot hattupäiset veljekset ison jenkkikiertueensa neljän keikan lämmittelijäksi ja tänään duo julkaisi tämän Jonathan Wilsonin tuottaman uuden hienon singlen.

Predatoria kuunnellessa tulee sellainen olo, että pitkä työ palkitaan lopulta ja se tapahtuu juuri silloin, kun artisti alkaa liikaa yrittämästä ja kepoisasti tekee juuri sitä mitä parhaiten osaa. Nordenstreng ja Prättälä nähtiin maailmantähti Jonathan Wilsonin taustalla viime kesän Flow’ssa ja nyt vastavuoroisesti Wilson antaa takaisin rumpalina ja tuottajan. Hienoa!!

Tuomon ja Markuksen erinomaisesta nykymenosta kertoo paljon myös syyskuussa julkaistun Tuomon funk-soolosinglen ja herrojen Timmionille levyttävän retrosoul-projekti Pratt & Moodyn puolentoistavuoden takainen helmoi Words Words Words.


Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.