Angel Olsen: Lark

Majesteettisen täydellistä musiikkia syksyn sateisiin ja tummeneviin iltoihin. Lark on Angel Olsenin toinen single ja toinen Päivän Biisi 4. lokakuuta julkaistavalta albumilta All Mirrors, josta on kovaa vauhtia tulossa yksi loppuvuoden odotetuimmista albumeista, ja hyvä niin. Maailma tuntuu olevan valmis Olsenille ja Olsen maailmalle.

Riisutun akustisesti alkava kappale kasvaa kasvamistaan vieden kuulijaa vakuuttavasti läpi jylhien maisemien ja pysäyttävästi soivien luolien kohti räjähtävää salamamerta, vaikka 14-henkinen kamariorkesteri ja Olsenin lämpö luovat turvan tunnetta, on vaarallisuus jatkuvasti läsnä. Lark ottaa kuulijan haltuun, eikä päästä enää koskaan irti.

Larkin myötä Olsen tekee myös Päivän Biisi -hattutempun, tulevan levyn nimiraidan lisäksi Olsen vakuutti kesäkuussa megatuottaja Mark Ronsonin levyllä jättäen muut megatähdet täysin varjoonsa. Syvällisempi taide alkaa pikkuhiljaa ottamamaan jälleen otetta muovisesta kertakäyttökulttuurista.

Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.