
Hämärä saattaa olla syksyn 2018 ennakkoluulottomin, kaunein ja häiriintynein kotimainen pop-single. Siinä missä moni kotimainen vaihtoehtoartisti seilaa syvällä tuhnuisessa lofi-estetiikassa, tarjoilee helsinkiläinen Ocelot samanlaista ilmavaa tulkintaa kuin kovasti Päivän biiseissä hehkutettu Lac Belot. Siinä missä Lac Belot tarjoilee tummia sulosointuja, haastaa Ocelot kuuntelijaa enemmän, mutta onnistuu hienosti.
Hämärä on Ocelotin toinen single ja ensinmäinen maistiainen alkuvuodesta 2019 julkaistavalta debyytti-ep:ltä. Ocelot alkoi Dinosauruxia-yhtyeen Emilia Pennasen sooloprojektina, mutta kasvoi nopeasti Satu Salmisen ja Johanna Järvisen myötä kolmihenkiseksi bändiksi.
Pianovetoinen kappale rullaa jollain samanlaisella maailmanluokan tyylillä kuin Astrid Swan kappaleellaan, tyylillisesti myös Vesta voisi aikuistuessaan kuulostaa näin hienolta kuin Ocelot nyt. Tällä menolla Ocelot voi kasvaa helposti kansainvälisestikin kiinnostavaksi artistiksi, ei haittaa että laulukielenä on Suomi.