Manna: Kai sekin jotain rakkautta on

Manna1 kuvaaja Mika Savela

Olen saanut seurata Mannan uraa suhteellisen läheltä jo pitkään ja nyt tuntuu siltä, että Mannalla on tämän biisin myötä loksahtanut palaset ihanasti kohdilleen. Kai sekin jotain rakkautta on on aikaisemmin englanniksi (paitsi Kerkko Koskisen levyllä) laulaneen Mannan toinen suomenkielinen sinkku, alkuvuonna julkaistu Äiti meni minulta hieman ohi, mutta nyt toimii!

Tällä biisillä Manna saattaa nousta vihdoin kotimaisten artistien a-sarjaan, sen verran hienon melankolinen, powerpop-elementeillä varustettu, elektroninen iskelmähitti tämä on, että luulisi olevan jokaisen hittiradiomme soittolistoilla heti tänään. Ensimmäinen vaikutelmani biisistä oli Lykke Li meets Egotrippi meets Anna Puu meets Mannan tyylittely, jotain Madonnaakin biisissä on. Mikä parasta biisin tuotanto ja tyylittely on ihanan itsevarman omaa ja näyttää kyllä mallia vaikka juuri vuoden 2018 Lykke Lille.

Etukäteen tiesin, että Tuomo Prättälä on ollut biisissä mukana, mutta jotenkin kappaleen powerpop-koukut jäivät ihastuttamaan ja hämmentämäänkin, parin kuuntelun jälkeen tajusin Mannan lainailevan tahalleen tai tahattomasti Teenage Fanclubin Star Signista koukkuja nerokkaasti ja lopulta selvisi, että kukas muu kuin maamme kovin biisinkirjoittaja Knipi on ollut mukana kappaleella, nerokasta menoa. Knipi on säveltänyt kappaleen säkeistön ja Mannan poppikynästä tulee kertosäkeet.

Manna on usein ollut liian indietä valravirtaan ja liian valtavirtaa indieskeneilijöille – tämä biisi kuitenkin sopii ihan kaikille.

https://soundcloud.com/suomen-musiikki/manna-kai-sekin-jotain-rakkautta-on/s-x8pQW

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.