Oululainen indiepop-yhtye Satellite Stories ilmoitti tällä viikolla lopettavansa uransa julkaisemalla vielä yhden levyn ja tekemällä sen kunniaksi ainakin yhden kiertueen.
Tänään bändi tulevan viimeisen levynsä ensimmäisen singlen ja onhan tämä ihan todella hieno poppihitti!
Satellite Stories on varmasti yksi parhaiten maailmalla menestyneimpiä suomalaisia indieyhtyeita, Suomessa se on usein saanut kärsiä musiikkiteollisuuden ennakkoluuloista ja alan liiasta Helsinki-keskeisyydestä. Maailmalla se on soittanut loppuunmyydyillä klassikkoklubeilla ja oli vuoden 2015 erinomaisen Vagabonds-albuminsa myötä jopa tekemässä pientä läpimurtoa Amerikassa asti.
Viime vuonna julkaistu Young Detectives -levy oli edeltäjäänsä vaisumpi ja väkinäisempi, uudella Coupons-biisillä oululaisten poppinerous ja se ihana rentous tuntuu taas löytyneen.
Coupons on sellainen poppihitti, jolla ranskalainen Phoenix takoisi listaykköseksi ympäri mailmaa – toivotaan, että Satellite Stories saa tästä vähintään vielä yhden pikkuhitin.
Satellite Stories on ehdottomasti parhaita indiepop-yhtyeitä, mitä Suomesta on koskaan noussut, vielä ei ole liian myöhäistä ottaa sitä haltuun. Aloita biisin lisäksi vaikka lukemalla Helsingin Sanomien hieno artikkeli bändistä.
1 kommentti