Owen Pallett – A Bloody Morning

Yksi aikamme suurimmista jousineroista, melankolisen barokki-indien nero Owen Pallett, julkaisi eilen kuin salaa uuden komean, Abbey Roadilla yhdessä London Contemporary Orchestran kanssa nauhoitetun, albumin Island. Upealta albumilta Päivän Biisinä kuullaan sykähdyttävä A Bloody Morning. Vincent René-Lortien koronapandemian aikana kappaleelle ohjaama video on myös todella tyylikäs, jossa kuvataan eri ikäisiä tanssijoita ikkunoiden läpi tänssimassa karanteeneissaan.

Pallett nousi indie-tietoisuuteen tekemällä viime vuosikymmenellä jousisovituksia Arcade Firen ja Hidden Camerasin albumeille ja julkaistuaan Final Fantasy -nimellä kaksi kulttimaineeseen noussutta sooloalbiúmia. Yhteistyö Arcade Firen kanssa on jatkunut tähän päivään saakka ja vuosien saatossa Pallettista on kasvanut yksi maailman halutuimmista orkesteriovittajista. Pallettin on työskennellyt muun muassa Frank Ocean, Cariboun, Charlotte Gainsbourgin, the Last Shadow Puppetsin, the Nationalin, Christine and the Queensin, R.E.M.:n, Linkin Parkin, Sigur Rósin, Taylor Swiftin, Pet Shop Boysin sekä viime vuonna myös suomalaisten Astrid Swanin ja Stina Koistisen yhteis-ep:llä, jonka myötä hän myös kävi viime kesän Flow Festivalissa esiintymässä. Edellisen sooloalbuminsa In Conflict Pallett julkaisi vuonna 2014. Pallett on ansainnut myös muun muassa Oscar-ehdokkuuden Spike Jonzen elokuvasta Her ja palkittu Emmyllä musiikistaan Sølve Sundsbøn New York Timesille tekemästä sarjasta Fourteen Actors Acting. Samaan aikaan uuden levyn kanssa julkaistiin myös Pallettin tekemä score Matt Wolfin uuteen dokumenttiin Spaceship Earth.

Kuuntele kappale Spotifyssä tai Apple Musicissa.

Koronaviruksen takia Päivän Biisit -blogipostaukset tulevat yhä päivittäin, en aina aamulla niitä ehdi tekemään. Pyrin kuitenkin lisäämään kappaleet heti aamulla Spotifyn ja Apple Musicin Päivän Biisit -soittolistoille.