Gorillaz julkaisi eilen loppuviikosta menehtyneen ystävänsä, soittokaverinsa ja ja yhden aikamme suurimmista rumpaleista, afrobeat-legenda Tony Allenin, muistoa kunnioittaen uuden singlen, jota tähdittävät Skepta ja itse Tony Allen.
Damon Albarn soitti Tony Allenin kanssa The Good, The Bad and The Queen -superyhtyeessä yhdessä ja jo aikaisemmin yhdessä Red Hot Chili Peppersin Flean ja Allen kanssa häröprojektissa Rocket Juice & The Moon. Fela Kutin rumpalina ja Africa 70 -yhtyeen vetäjänä Allen yhdisti uniikkiin soittotyyliinsä elementtejä amerikkalaisesta funkista, soulista ja jazzista ja jalosti sen nigerialaiseen rytmiin – syntyi afrobeat. 80-luvulla Pariisiin muuttanut Allen vieraili Suomessakin monasta ja teki muun muassa Jimi Tenorin kanssa yhteislevyn ja sessioita Nuspirit Helsinginkin kanssa. Allen soitti lukuisilla ranskalaisilla levyillä, joista yksi tämän vuosikymmenen klassikoista oli Sebastien Tellierin levy Politics, jonka hittisinglen La Ritournelle muistavat kymmenet miljoonat ihmiset.
Gorillazin viimeisteli How Far? -singlen hittiräppäri Skeptan kanssa valmiiksi juuri ennen korona-lockdownia Lontoossa, kappaleesta tulikin lopulta haikea, mutta ihanan lämmin jäähyväinen maailman suurimmalle rumpalille, jonka muisto ja merkitys musiikille kuuluu ikuisesti.
Kuuntele kappale Spotifyssä tai Apple Musicissa, YouTube-video alempana.
Damon Albarn muisteli ystäväänsä Twitterissä.
Itse muistelin kohtaamistani Tony Allenin kanssa levykaupassammve näin.
Jimi Tenor muistelee ystäväänsä.
Koronaviruksen takia Päivän Biisit -blogipostaukset tulevat yhä päivittäin, en aina aamulla niitä ehdi tekemään. Pyrin kuitenkin lisäämään kappaleet heti aamulla Spotifyn ja Apple Musicin Päivän Biisit -soittolistoille.