Karina: Teko

Kovassa nosteessa olevan pop-yhtye Karinan tulevalle kakkosalbumille on ladattu vähän epäreilujakin odotuksia; megajuttuja Hesarissa, kansikuvia Imagessa ja vaikka mitä. Kaikki hehkutus on tietenkin vain positiivista ja varsinkin tässä kateellisten valtakunnassa enemmän kuin tervetullutta, silti on hyvä muistaa, että Karinankin matka on vasta alussa.

Kakkosalbumin toinen single Teko vie Karinan soundia jonnekin Scandinavian Music Groupin ja Vesalan suuntaan, yrittäen yhdistää areenaluokan indiemaailmaa suomalaiseen radiopoppiin, verraten hyvin siinä onnistuenkin. Biisi muistuttaa kuitenkin meitä myös siitä, että Karinakin hakee selkeästi vielä muotoaan; yritys täydellisyyteen saattaa olla hieman liiankin kova ja täydelliseen artikulaatioon pyrkimisen sijasta saattaisi täydellisyys löytyäkin niistä pienistä virheistä ja rentoudesta. Teko on hieno biisi, enemmän albumiraita kuin single, mutta varmasti hyvä suunnannäyttäjä tulevasta.

Karinan albumi 2 ilmestyy 28. helmikuuta, aikaisemmin siltä on julkaistu Päivän Biisinäkin kuultu En oo tän enempää.


Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa. 

https://open.spotify.com/user/216lcwuxenv4fneerwwmr74fa/playlist/5c60fnaWMVz17I4R3m9Vyr?si=iUGnKEhhSiaZnmcIIR_Dmg