Kokkolalainen Arppa saattaa hyvinkin olla yksi loppuvuoden 2019 mielenkiintoisimmista kotimaisista artisteita, ainakin tämä perjantaina julkaistu uusi single on Suomen mittapuilla sen verran harvinaislaatuista nerokkuutta alusta loppuun, että se ansaitsee suurempien yleisöjen välittömän suosion.
Arpan tunnelmallisen elokuvallinen, epäsuomalaiselta soundaava, mutta silti kovin Love Records -Suomesta muistuttava kaihoisa musiikki tuo mieleen vuosikymmenen alussa vaikuttaneen Minä ja Ville Ahonen -yhtyeen ja viime vuoden parhaan kotimaisen albumin tehneen Lac Belotin.
Arppa tekee musiikkia, johon on helppo rakastua, mutta joka ei ilman kaikkien siihen rakastuneiden yhteistä hehkutusta nouse Suomen ärsyttävän tasapäistyneessä musiikkilamassa mihinkään. Päivän Biisit yhtyy Teppo Vapauden ja Soundin kaltaisten taistelijoiden joukkoon hehkuttamaan Arppaa, nouse sinäkin. Laitetaan aikakirjoihin, että kappaleella oli tätä kirjoittaessa 1093 kuuntelua Spotifyssä. Koska musiikin kulutus Suomessa on nykyään lähes yksin Spotifyssä, niin Arpalle soisi parit nollat tuon lukeman perään.
Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.