Tukholmassa nykyään vaikuttava Einar Ekström muistetaan vuosituhannen alussa aloittaneesta mainiosta Stereolab- ja Broadcast-henkisestä yhtyeestä Le Futur Pompiste, joka taannoin vei suomalaista indiepop-heleyttä maailmalle levyttäen sanfranciscolaiselle Shelflife-levy-yhtiölle. Le Futur Pompisteen ollessa telakalla Ekström on perustanut uuden Astral Brain -yhtyeen muun muassa Testbild!-yhtyeessä vaikuttaneen ruotsalaisen laulajan Siri af Burénin kanssa.
Päivän Biisinä kuultava Astral Brainin uunituore kakkossingle Five Thousand Miles on mieletön makupala kaikille heleän, maalailevan, sivistyneen ja vanhan koulun futuristisen hipsimisen ystäville. Stereolab- ja Broadcast-vertauksilta ei voi välttyä vieläkään, mutta eipä se näin laadukkaassa popissa haittaa, ehkä jopa päin vastoin.
Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.