Turkulainen Louie Blue voitaneen yhdessä tuumin nimetä yhdeksi vuoden 2019 parhaista uusista suomalaisista artisteista, näin täydellisen pehmeää ja nerokkaan urbaania r&b:tä ja soulia ei Suomessa tee kukaan, enkä muista kenenkään aikaisemmin tehneenkään.
Like That on Louie Bluen kolmas single ja samalla myös kolmas Päivän Biisi. Kesäkuussa julkaistu Confused vakuutti jo puoli Suomea, elokuussa julkaistu Blue Genes lunasti odotuksia ja perjantaina julkaistu Like That vahvistaa Louie Bluen nerokkuuden lopullisesti.
Täydellisessä maailmassa Louie Blue komeilisi Maustetyttöjen kanssa Imagen ja muiden musiikkiinsa vakavasti suhtautuvien medioiden kansikuvatähtenä, mutta suomalaisen musiikkimedian lama ja se sympaattisen kupliintunut kuppikuntaisuus pitänee Louie Bluen yhä pikkaisen vielä marginaalissa (tähän #suomi ja eteenpäin).
Like That -singlen myötä Louie Bluen pieni Booa Music -levy-yhtiö on alkanut tehdä yhteistyötä Sony Musicin kanssa, toivotaan että Sony osaa antaa Louie Bluen olevan sympaattinen oma itsensä, arvottaa enemmän artistin persoonaa kuin striimimääriä ja ymmärtää juuri niiden pienten rosojen tekevän Louie Bluesta sen mielenkiintoisen timantin.
Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.