Knipi: Menneestä ajasta

Egotripin biisintekijävelho Knipi julkaisi viime perjantaina soolodebyyttinsä. Vaikka levyä on odotettu jo vuosia, niin silti täyspitkän julkaiseminen näinä informaatiotulvan aikoina melkein heti ensimmäisen singlen perään tuntuu levy-yhtiöltä oudon hätäiseltä, varsinkin kun levy on täynnä toinen toistaan hienompia ja syvempää tutustumista vaativia melankolisia pophelmiä.

Levyn ensimmäinen single Katkoviivoja on yksi syksyn hienoimpia kotimaisia kappaleita, lähestulkoon täydellinen suomalainen ikivihreä. Levyn toiseksi Päivän Biisiksi erottuu ihanan haikea rullaava Menneestä ajasta, joka on tarpeeksi Eppu Normaalia ja J. Karjalaista, mutta riittävän Egotrippiä löytämään tiensä kansan syvien rivien sydämiin.

Knipin soolodebyytti on hieno albumi, se on haikea ja henkilökohtainen, kepeä ja sanoituksiltaan jopa naivistinenkin. Se vaatii monta kuuntelukertaa ja levyn jokaisesta kappaleista löytyy singleaineksia, siksi levyn yhdeksi harvoista miinuksista nousee sen hätäinen julkaisu. Sen kanssa kuitenkin elämme ja ehtiessämme pysähdymme tämän albumin ääreen.


Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.