Chisu: Ikävä

Chisun ensimmäinen maistiainen syyskuussa julkaistavalta Post Momentum -kokonaisuudelta, jonka toistaiseksi emme tiedä kuin nimen, julkaistiin sopivasti Chisun Flow-keikan kynnyksellä.

Ikävä on vähintäänkin mielenkiintoinen, ellei erinomainen sekoitus kolmen markan datsundiskoa, Suomi-kaihoa ja ruotsalaisen elektropop-nerouden kunnioitusta. Chisulla on ikävä ulkomaille muuttaneita ystäviään ja käyttää tyylikkäästi mahdollisuuden omistaa kappaleensa niille, jotka eivät omasta tahdostaan vaan esimerkiksi sodan tai muun uhan alla joutuvat jättämään kotimaansa ja rakkaitaan taakseen.

Vaikka singlen tiedotteessa puhutaan Waldo’s Peoplesta, Darudesta, Rammsteinistä ja Bombfunkeista, ainoastaan Leila K kuuluu kappaleella, kuten kaksi muutakin Ruotsin elektropop-kuninkaallista Fever Ray ja Robyn.

Ikävä täydentää Chisun vakuuttavaa Päivän Biisit -suoraa, joka kertoo artistin olevan uransa ehkä syvimmässä luovuuden ja varman suorittamisen tilassa.

Chisu esiintyy Flow:n päälavalla sunnuntaina 11.8. klo 16.45. Minun Flow-vinkkini löytyvät tänä vuonna muuten MyHelsinki-sivuilta.


Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.