Cassius: Don’t Let Me Be (fear. Owlle)

Eilen heräsimme surulliseen uutiseen Philippe ’Zdar’ Cerboneschin tapaturmaisesta kuolemasta, arvostettu ranskalainen artisti/tuottaja/miksaaja tippui kuolemaansa 50-vuotiaana, vain reilu päivä ennen Cassius-yhtyeensä uuden Dreems-levyn julkaisua.

Zdar muodosti vuonna 1999 legendaarisen debyyttinsä julkaisseen Cassiuksen yhdessä Hubert ’Boom Bass’ Blanc-Francardin kanssa, ennen Cassiusta miehet levyttivät nimellä La Funk Mob.

Zdar ja Boom Bass ovat olennainen osa Ranskasta 90-luvun puolivälissä puhaltanutta French Touch -tuulahdusta, joka Cassiuksen lisäksi esitteli maailmalle mm. Daft Punkin, Dimitri From Parisin, AIR-yhtyeen ja Etienne de Crecyn. 90-luvun alussa kaverukset olivat taas syvällä usvaisen ranskalaisen triphopin ja hiphopin maailmassa, muun muassa MC Solaarin, IAMin, Dj Camin, Mighty Bopin ja tietenkin La Funk Mobin legendaarisilta levyiltä kuuluu varsinkin Zdarin kädenjälki. Onpa hänet kreditoitu Gurun Jazzmatazz-levyllekin. Discogsin-listauksia klikkailemalla voi huomata, ettei Ranskassa ole juuri artistia, kenen kanssa Zdar ei olisi 30 vuoden aikana työskennellyt.

Itse tutustuin Zdarin tuotantoon ensi kertaa ystäväni Teemu Fiilinin minulle 20-vuotislahjaksi nauhoittaman c-kasetin kautta vuonna 1996. Ranskalainen aalto pyyhkäisi lävitseni ja muutti maailmaani. Myöhemmin aseveli Sami Häikiön kanssa rupesimme fiilistelemään lisää ranskalaista uutta musiikkia, Dimitri From Paris, Super Discount, Kid Loco, AIR, Daft Punk ja Source- , Roule- ja Yellow Productions -levy-yhtiöt olivat tarkassa seurannassa. Vaikuttipa kyseinen skene omalla ihmeellisellä tavallaan myös Häikiön Karkkiautomaatti-yhtyeen legendaariseen Suudelmilla-albumiinkin.

Cassiuksen ensihitti Cassius 1999 julkaistiin Ranska-menon ollessa kuumimmillaan vuonna 1998, se raikasi klubeissa ja MTV:llä ja nosti omalta osaltaan koko tuota ihmeellistä skeneä valtavirtaan. Debyyttilevy 1999 oli iso tapus, Feeling for You vie ihanasti tuohon pehmeään ja yhä tuoreen kuuloiseen house-maailmaan takaisin. Cassiuksen myötä, myös Philippe Zdarin nimi tuli tutuksi, selvisi että kaveri oli ollut mukana monessa kolmen vuoden aikana minulle tutuksi tulleessa levyssä, artistina, miksaajana tai tuottajana.

Zdarin lopullisen nerouden tajusin kuitenkin seuraavana vuonna Phoenixin legendaarisen debyyttialbumin United-myötä, Zdar oli se kaveri, joka sai rosoisen indie-yhtyeen kuulostamaan ihanalta täysin uudenlaisen miksauskulman takia. Nimesin Zdarin tuolloin lopullisesti neroksi ja seurasin miehen tekemisiä entistä vahvemmin.

Zdar ehti työskennellä sadoilla, ellei tuhansilla levyillä, artistit kuten Kanye West, Cat Power, Robyn, Beastie Boys, Franz Ferdinand, Cut Copy, Kindness ja jopa One Republic ovat kaikki päässeet nauttimaan ”hullun ranskalaisen” (kuten Beastie Boys hänet nimesi) samettisesta kosketuksesta. Myös tänään julkaistulla Hot Chip -levyllä Zdar on vahvasti mukana.

Kiitos musiikista Philippe Zdar, sinä muutit maailmaa, enemmän kuin moni koskaan tietääkään.

Päivän Biisinä kuullaan tänään julkaistun Cassius-levyn tyylikään haikea Don’t Let Me Be.


Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.