Ezra Furmanin viimevuotinen levy Transangelic Exodus oli ehdottomasti yksi julkaisuvuotensa kunnianhimoisimpia pop-albumeita. Päivän Biiseissäin rakastuimme isosti Suck the Blood from My Wound -sinkkuun. Nyt puolitoista vuotta tuosta ylistetystä albumista Furman yllättää tällä räväkän punkahtavalla singlellään, joka tuo enemmän mieleen Stiff Little Fingersin Alternative Ulsterin kuin 2020-luvun kohtalokkaan indiepopin, jota edellinen levy edusti.
Calm Down AKA I Should Not Be Alone on 30. elokuuta julkaistavan Twelve Nudes -levyn ensimmäinen maistiainen ja samanlaista on luvassa. ”Tämä on meidän punk-levymme”, kertoo Furman levy-yhtiön tiedotteessaan, Furmania ällötti viime kesänä maailman paska tila ja hän koko tarpeekseen rykäistä tuon kaiken sköndän ulos tälläisenä taiteena, ihanaa! Jotenkin osaan samaistua Furmaniin, niin kävi minullekin Local Al -sooloprojektini uuden sinkun teon aikana.
Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.