Onni Boi: Tides

Helsinkiläinen elektronisen musiikin hehkutus ja toivo Onni Boi julkaisi tänään pitkästä aikaa uutta musiikkia. Yhden ep:n ja pari singleä aikaisemmin julkaissut artisti on ehtinyt esiintyä mm. Flow’ssa ja Ruisrockissa kahtena kesänä putkeen ja noussut varmalla tyylillä yhdeksi tämän hetken mielenkiintoisimmista tuoreista ”urbaania” musiikkia tekevistä artisteista.

Pelkillä hienoilla keikoilla ja pari vuotta vanhoilla biiseillä ei kuitenkaan kovin pitkälle lennetä, joten oli jo aikakin kuulla uutta musiikka Onni Boilta, joka on sopivasti näin kevään kynnyksellä löytänyt itsestään ihanan kepoisen poppivaihteen.

Tides on tyylikkään sliipattu makuuhuonepoppikappale, joka on ajassaan kiinni suhteellisen varmalla tyylikkyydellä. Vaikka maailma onkin pullollaan samanlaista soundia tekeviä poppareita, niin kyllä täällä on selkeästi paikka myös Onni Boille.

Linnut laulavat, ihmiset hymyilevät ja Onni Boi tyylittelee, näin on hyvä.

Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.