ALMA: Starlight

Oh miten ihana biisi! Kepoisasti parasta Almaa sitten ekojen sinkkujen.Starlight soi uudessa Muumilaakso-sarjassa ja ihanasti soikin! Näin klassista jousisovitusta, kepeyttä, mestarillista sävellys ja maailmanluokan tulkintaa ei Suomessa ole vuosiin tehty, tämä kappale saa Daruden euroviisukappaleet tuntumaan lukiobändin alkutuotoksilta ja antaa toivottavasti uutta suuntaa omalla urallaan pikkaisen väkisin läpi seinän yrittävälle Almalle.

Minulla heräsi jo epäilys, että kappale on versio jostain vanhasta klassikosta, mutta ei, biisi on maestro Matti Mikkolan ja Alman käsialaa. Tästäkin tiedosta tuli entistä parempi fiilis, Mikkola kun on parhaimmillaan neroin kaveri planeetalla. Mikkolasta ja Almasta voisi hyvinkin tulla maailman valloittava kaksikko, sitä voi ainakin tämän täydellisen kaksiminuuttisen verran unelmoida.

Jos minä saisin päättää, niin Suomessa näin kunnianhimoinen ja ajaton musiikki ottaisi ohjat, ehkä sitten joskus. Jännä nähdä. Minun mielestä tämä kappale pesee mennen tullen Alman kaikki aikaisemmat singlet ja saa Mikkolan Saimaan Pyhimyksen kanssa tehdyn tuoreen singlen kuulostamaan Radio Suomen soittolistoille täsmäiskuna kohdistetulta Atomirottaa ja Fun Lovin Criminalsia lainailevalta iskelmältä.

Muumilaakso-sarja alkoi Ylellä ja lisää biisejä on luvassa pian. Kunnianhimoinen soundtrack on Muumipapan hatunnoston arvoinen juttu, ainoastaan soundtrackin ahneesti ylihinnoitellut vinyyliversiot (n. 35€) latistavat tunnelmaa.


Kuuntele ja seuraa päivittäin päivittyvää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.