Maineikkaalle 4AD-levy-yhtiölle levyttävä australialainen indie-helmi aloittaa Päivän Biisien lokakuun vastustamattoman ihanasti!
Kaksi levyä aikaisemmin julkaissut yhtye on niittänyt mainetta shoegazea, poppia ja jopa r&b:tä yhdistelevällä ennakkoluulottomalla meiningillään, uudessa Scream Whole –biisissä palaset saattavat loksahtaa vähän isomminkin yhteen.
Methyl Ethel onnistuu uudella singlellään kuulostamaan ajattoman nerokkaalta yhtyeeltä; ripaus Arcade Fireä ja Talking Headsia, pohjana australialainen alternative-varmuus ja ihanan pieniä ja minimalistisia hyppysiä Knifen ja The xx:n tunnelmia, voittamaton resepti kuulkaas.
Tällä on hyvä startata lokakuu, luulen että biisin seurassa tullaan viettämään ilta jos toinenkin tänä syksynä ja talvena.