Elämässä kaikki hyvin, Dinosaur Jr. -nero J. Mascis hempeilee taas!
J. Mascis saattaa hyvinkin olla jonkin jumalan ruummiillistuma hessuhopomaisessa hahmossaan. Mascisin nariseva nasaali, löysin rantein löntystely, taivaallinen sävelkynä ja kitaran käsittelyn mestarillinen taito on vaikuttanut sukupolviin. Itse selvisin ylioppilaskirjoituksista vain ja ainoastaan Dinosaur Jr:n ansioista, kun korvalapuissa raikasi Freak Scene, jaksoi löntystää kouluun saakka ja läpäistä lukio.
1984 perustettu Dinosaur Jr. on tietenkin yksi indie rockin määrittelevistä yhtyeistä, joka 90-luvulle tultaessa muuttui pitkälti Mascisin sooloyhtyeeksi, bändi palasi alkuperäiskokoonpanoonsa vuonna 2005 ja on tasaiseen tahtiin julkaissut rytinälättyjä, ehkä pikkaisen epätasaisia sellaisia. Itselleni Dinojen alkupään klassikoiden lisäksi 90-luvun levyt ovat iso osa elämääni ja nykyisiä tuotoksia kuunnellessa niitä on aina vähän ikävä.
Nyt soolona Mascis tuntuu uskaltavan olla taas hitusen akustisempi ja rennompi ja ah miten ihanalta se kuulostaa.
See You At The Movies on ensimmäinen sinkku marraskuun 9. päivä julkaistavalta Elastic Days -albumilta, julkaisijana toimii legendaarinen Sub Pop.