Smashing Pumpkins: Solara

smashing-pumpkins-2018

Rick Rubinin tuottama uusi Smashing Pumpkins -single, jossa bändin alkuperäisjäsenistä Billy Corgan, James Iha ja Jimmy Chamberlin soittavat yhdessä ensi kerran sitten vuoden 2000 Machina – The Machines of  God -levyn, originaalikolmikon lisäksi mukana yhtyeen pitkäaikainen kitaristi Jeff Schroeder. Ainoastaan alkuperäisbasisti D’arcy Wretzky on joukosta pois, hän ilmoitti helmikuussa skippavansa comebackin kyllästyttyään Corganin pomoiluun ja julkaisi kaupan päälle Corganin kanssa käymänsä viestittelyn aiheesta.

Uusi biisi on taattua Smashing Pumpkinsia, sitä räkäisempää ja grungempaa osastoa, ehkä lähinnä Siamese Dreamin (Cherub Rock) ja Mellon Collien (Bullet With Butterfly Wings) rokkipuolta. Kyseessä ei ole mikään megahitti, mutta ihan helvetin kova Pumpkins-biisi se kuitenkin on, kuin muistutus siitä miten vaivattomasti bändit kuten Nirvana ja Smashing Pumpkins rokkasivat 90-luvulla. Saattaa olla juurikin Rick Rubinin ansiota, että Pumpkinsit soundaavat ihan omalta itseltään, eikä turbobuustatulta monsterikitarabändiltä. Jotenkin väistämättä tulee mieleen, että Rubin voisi seuraavaksi palauttaa Foo Fightersin ruotuun.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.