22-Pistepirkkojen PK Keränen julkaisi viime perjantaina mielenkiintoisen ja erittäin kelvon ensimmäisen sooloalbuminsa Serobi Songs, jota kotimaisen indien legenda on työstänyt yhdessä muun muass Dalindeo- ja Ricky-Tick Big Band -yhtyeistä Valtteri Pöyhösen kanssa.
Serobi Songs on albumi, joka vaatii keskittymistä ja mutustelua: se on lämmin, tuttu, vähän höpsö, ihana ja ajoittain nerokaskin. Se on niitä albumeita, jotka eivät ihan mestariteoksen tasolle nouse, mutta joiden pariin huomaatkin palaavasi aina uudestaan ja uudestaan.
Levyn toisena Päivän Biisinä kuullaan ehkä se eniten 22-Pistepirkoilta kuulostava mainio rokkirenkutus We’re Going Fishing. Se ensimmäinen Päivän Biisi oli levyn rauhallisempaa puolta parhaiten esittelevä ensimmäinen singlelohkaisu Let Go.
Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.