Joose Keskitalo: Nukkekoti

Kotimaisen vaihtoehtokentän yksi arvostetuimmista ja omaperäisimmistä laulaja-lauluntekijöistä, todellinen kulttisankari, Joose Keskitalo, tarjoilee vuoden 2020 alkuun sellaisen svengihitin, että tällähän saatetaan valloittaa koko Suomi.

Nukkekoti Joose Keskitalon mittarilla kepeä poppiralli, hän ei ole kappalella liikaa maneeriensa orja. Kuin luottaen täysin oman persoonansa valloittavuuteen ja keskittymällä tekemään ympärilleen hyvän olon, onnistuu Keskitalo nousemaan jonnekin Tuomari Nurmion, Dave Lindholmin ja miksei jopa J. Karjalaisen kulta-aikojen maisemiin. Maailman mittapuulla Joose Keskitalo voisi hyvinkin olla samalla viivalla suosittujen indiefolk-artistien kanssa, niin hienoa on miehen meno.

Olen ajoittain kirjoittanut siitä, kuinka tyylikästä olisi nähdä tulevissa Vain Elämää -tuotantokausissa myös mielenkiintoisia vaihtoartisteja, Joose Keskitalo olisi varmasti yksi artistiehdokas pitkään ja hurmaavaan listaan.


Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.