Beach Bunny: Ms. California

90-lukuisen rehellistä ja hupsua, rempseillä voimasoinnuilla varustettua, indiepoppareiden punkpopia tekevä chicagolainen Beach Bunny on ihanasti saanut osansa maailmalla kovaa vauhtia päätään nostavasta kitaravetoisen indien uudesta nousukaudesta. Bändin kuunnelluimmat sinkut ovat striimanneet kymmeniä miljoonia kertoja, vaikka debyyttialbumikaan ei ole vielä ilmestynyt.

Ms. California on toinen sinkkulohkaisu Beach Bunnyn 14. helmikuulta julkaistavalta debyyttialbumilta Honeymoon. Biisi on kuin sekoitus 90-luvulla vaikuttaneen kulttibändi The Muffsin ja Weezerin alku-uran helmiä, nuorella vimmalla tehtyä punkpoppia, joka sopii raikaamaan niin hittiradioihin kuin pieniin indieklubeihinkin.


Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.