Yksi Ruotsin 90-luvun uraauurtavan indiepopin ihanimmista kultakimpaleista ja kulttibändeistä Eggstone julkaisi eilen tajunnan räjäyttävän ja heleän suuresti rullaavaan pophelmen The Late. Kyseessä uudelleen rivinsä kasanneen bändin toinen single 22 vuoteen, The Laten lisäksi bändi on tällä vuosituhannella julkaissut ainoastaan Like So -singlen vuonna 2016.
The Late alkaa letkeästi sellaisella vanhemman valtiomiehen elämänviisautta huokuvalla nerokkuudella, johon ei ole tällä vuosituhannella Teenage Fanclubin lisäksi kovin moni pystynyt. Per Sundining nuorekas ääni ei tunnu muuttuneen 90-luvun alkuvuosilta yhtään, trion herkkä, mutta maagisen varma The Smiths -poppisoundi kasvaa kappaleen edetessä täysin omalle kiertoradalleen, kun mukaan hiipii tyylitellyn mahtipontinen, hitusen Jens Lekmanin, Jay-Jay Johansonin ja miksei myös Beckin suuntaan kumartava, orkestrointi. Lopulta The Late kasvaa upeaksi poppihelmeksi, joka on tullut elämäämme jäädäkseen.
Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.