Kun Beck alkuvuodesta 2014 julkaisi yhden komean uransa myöhemmän vaiheen hienoimman ja ylistetyimmän albuminsa Morning Phase, kerrottiin levy-yhtiöstä salaisuutena meille levykauppiaille, että saman vuoden syksynä olisi tulossa yhdessä Pharrell Williamsin kanssa tehty uusi albumi, jonka oli tarkoitus muistuttaa vuoden 1999 Midnight Vulturesia. Kyseistä levyä ei ikinä kuitenkaan julkaistu, ehkäpä Morning Phasen menestys oli sen verran vakuuttava, ettei bilettävämpää Beck-soundia haluttu julkaista hämmentämään tunnelmaa, tiedä häntä. Vuonna 2017 Beck julkaisi muovisemmin tuotetumman Colorsin, jonka popsoundin loihti hittituottaja Greg Kurstin, eikä Pharrell-yhteistyöstä enää hiiskuttu sanallakaan.
Eilen maanantai-iltana Suomen aikaan Beck yhtäkkiä yllätti julkaisemalla Pharrell Williamsin kanssa tehdyn Saw Lightning -singlen ja ilmoitti samalla julkaisevansa myöhemmin tänä vuonna myös Hyperspace-nimisen albumin. Pharrell on uudella biisillä mukana tuotannon lisäksi myös vokaaleissa. Omanlaatuisesti bluesia, hiphopia, Beck-kaihoilua, Pharrellin 2000-luvun alun neroilua sekä molempien kavereiden varttuneisuutta yhteen sekoittava lopputulos kuulostaa tietenkin päivitetyltä versiolta Midnight Vultures -menosta pyllistämättä kuitenkaan (hyvässä ja pahassa) liikaa Colorsin radiopop-soundeille.
Kappaleessa tapahtuu niin paljon, että alkuun sitä tuntuu kuuntelevan pikkaisen haavi auki, mutta kyllä se taitaa lopulta voittajana selvitä maaliin. Ei mikään maailman kovin mestariteos, mutta hieno kuitenkin!
Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.