Perjantai on se päivä, jolloin suurin osa viikon uutuusmusiikista julkaistaan. Tämä tarkoittaa sitä, että perjantain Päivän Biisit ovat usein muita Päivän Biisejä aavistuksen ihanampia ja vakuuttavampia. Joka perjantai käyn läpi kymmeniä, ellen jopa satojakin, uutuusbiisejä ja -levyjä, joista lopulta valikoituu se kaikista paras kappale. Uutuuskappaleiden kuuntelu pitää mielen virkeänä ja laadukkaasta tarjonnasta on aina mukava poimia yksi helmi kerrallaan musiikkia esiteltäväksi.
Tänään takatalven tyngän ja vaalipaneeliyliannostuksen puristuksessa maailma tuntui tarvitsevan inhimillisyyttä, lämpöä ja herkkyyttä ja lopulta tähän tarpeeseen löytyi aivan täydellinen kappale. Legendaariselle Warp Recordsille levyttävä folktronica-artisti Bibio julkaisi tänään uuden albuminsa Ribbons, ja se tuntuu hellivän täydellisesti haaveilevalla ja akustisen juurevalla folkillaan juuri nyt.
Päivän Biisinä kuultava The Art Of Living on kappale, joka José Gonzálezin esittämänä voisi nousta koko vuoden parhaaksi kappaleeksi helposti, Bibiolla matka jokakodin lemmikiksi on vähän pidempi, mutta tälläisellä kappaleella se onnistuu helposti, kunhan tarpeeksi moni vain tämän kappaleen kuulee.
Ihana biisi, lämpöä ja inhimillisyyttä eloon jengi!
Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.