Mieti J. Karjalainen, Bruce Springsteen, Ryan Adams, Paul Westerberg, Bob Mould ja R.E.M. yhdessä, parhaimmillaan amerikkalainen laulaja-lauluntekijä Craig Finn onnistuu olemaan tälläinen elämää suurempi tulkitsija ja tällä uudella Blankets-singlellään tyylikäs tarinankertoja on taas vedossa.
Kaikkihan toivottavasti muistamme, että Craig Finnin The Hold Steady -yhtyeen kolmosalbumi Boys and Girls in America on yksi koko viime vuosikymmenen komeimmista alternative rock -albumeista, viimeistään siitä lähtien Finn ja Hold Steady ovat olleet vahvasti musiikkimaailman tutkassa. Ehkä se suurin menestys on jäänyt aina odottamaan, mutta juurevan varma peruskallio on luotu.
Hold Steady on viime aikoina ollut keikkarintamalla aktiivinen ja julkaissut muutamia singlejäkin, edellisestä albumista on vierähtänyt jo viitisen vuotta. Craig Finn on taas julkaissut kahden vuoden välein sooloalbumeita; Faith in the Future (2015) ja We All Want the Same Things (2017) saavat tänä vuonna seurakseen I Need a New War -nimisen levyn, jonka ensimmäinen maistiainen Päivän Biisinä kuultava Blankets on. Tuleva levy päättää samalla albumitrilogian, jossa Finn kertoo samojen ihmisten tarinoita eri vinkkeleistä tarkasteltuna.
Kuuntele ja seuraa päivittäin päivittyvää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.