Maailman paras, häröin, vaarallisin, sekavin, tyylikkäin ja sekavin rock-yhtye Royal Trux julkaisi eilen tämän psykedeelisen vätysmäisesti rullaavan helmen ja ilmoitti samalla julkaisevansa maaliskuun alussa ensimmäisen pitkäsoittonsa, White Stuff, 19 vuoteen.
Valkoisesta stuffista on peilin päälle muotoiltu Royal Trux -logo ja peilin puureunoille raaputettu asenteella kaikenlaista ihanaa.
Jennifer Herrema ja Neil Hagerty elivät 90-luvulla huumehuuruista, mutta samalla myös erittäin tyylikästä ja helevetin coolia rock-elämää ulkopuolella aivan kaikesta, Royal Truxin touhua katsoi joko suu auki ihastuneena tai livisti äkkiä, vähän pelonsekaisin tuntein karkuun hiffaamatta yhtään mitään. Samalla kun Herrema poseerasi Calvin Klein -mainoksissa, poltettiin siltoja ja varmasti kaikkea, mitä piippuun vain sai haalittua. Onneksi tuli rakennettua myös talo ja studio, ei haitannut potkujen saaminen isolta levy-yhtiöltä, pienemmät ja viileämmät levy-yhtiöt jatkoivat julkaisuja… kunnes tapahtui vääjäämätön; Royal Trux poksahti omaan mahdottomuuteensa.
Uusia projekteja on mennyt ja tullut, mutta mikään ei ole ollut alkuperäisen kulta-ajan Royal Truxin veroinen, itse tutustuin yhtyeeseen virkaveljeni Sami Häikiön avustuksella Thank You -albumin aikoina 99-luvun puolivälissä ja se oli menoa, vuonna 1998 näin bändin livenä SXSW-festareilla ja elämä sen kuin vain parani, RTX-tarra on aina kunniapaikalla kitarassa ja uuuuhe!
White Stuff on juuri sellaista vätyksille tehtyä rollarirokkia, jonka rinnalla koko maailma kalpenee. Royal Trux ei ikinä kosiskele, se mielumminkin kusee sun päälle huojuen. Royal Trux on maaginen bändi, joka tallustelee yhtä mielellään katuojissa, kuin cat walkien kimalluksessa. Maailma tarvitsee enemmän Royal Truxin kaltaista erikoismenoa meille erikoistyypeille!
White Stuff on kolmas maistiainen maineikkaan Fat Possumin kautta julkaostavalta albumilta. Aikaisemmin julkaistulla Get Used To It -kappaleella vierailee rap-kulttilegenda Kool Keith, se lupailee härön monipuolista lopputulosta.