Joskus ei tarvitse kuin reilun minuutin biisiin vakuuttamaan, että nyt tapahtuu jotain elämää suurempaa. Päivän biisinä kuullaan 1.14 mittainen maistiainen Cat Powerin lokakuussa julkaistavalta uudelta Wanderer-albumilta, jolla Cat Power, eli Chan Marshall, palaa takaisin syvältä sielustaan kumpuavaan folk-, blues- ja gospel-tunnelmointiin – musiikkiin jossa hän on ainutlaatuisessa elementissään.
Cat Power julkaisi edellisen albuminsa Sun kuusi vuotta sitten, jolloin hän mm. kärsi henkilökohtaisen konkurssin. Sun oli kulmikas ja hitusen väkisin väärä indie-levy, jolla oli varmasti paikkansa Cat Powerin pitkän uran taiteellisessa polussa.
Tälläinen Wandererin haikean riisuttu ja sielukas tulkinta on kuitenkin se, josta Cat Power tunnetaan. Muistamme maailman hienoimmat levyt The Greatest, Jukebox, Moon Pix ja You Are Free.
Tulevalla levyllä vierailee mm. Lana Del Rey, jonka viimeisimmän kiertueen lämmittelijänä Cat Power on kiertänyt. On jotenkin kohtuullista kaikkien Lana Del Reyn fanien tutustua myös Cat Powerin tuotantoon, jonka musiikki kuuluu Del Rayn musiikissa suuresti.
Tervetuloa takaisin Cat Power!