Curse of the Contemporary sisältää kaikki tarvittavat ollakseen minun vuoden 2018 parhaita kappaleita; olen kuukauden päivät mutustellut biisiä, aina siinä on ollut jotain hurmaavaa, mutta samalla jotain ärsyttävää. Kappale on kuitenkin tullut vastaani aina uudestaan ja uudestaan, usein pitkillä juoksulenkeillä. Juuri juoksulenkeilläni olen järjestäen uppoutunut täysin tämän kappaleen hypnoottiseen maailmaan ja nyt taidan olla jo täysin myyty. Viimeksi tälläisiä on tapahtunut Sebastien Tellierin La Ritournellaella ja Midlaken Roscoella, molemmat viime vuosikymmenen klassikoita. Aika näyttää, tuleeko tästä Curse of the Contemporarystä ikivihreä, veikkaukseni on että tulee.
LUMP-yhtyeen tarina alkoi Lontoossa 2016, kun laulaja/lauluntekikä Laura Marling lämmitteli Neil Youngia, keikan jälkeen tuottaja/artisti Mike Lindslay olivat jutelleet ja kehuneet toistensa tuotantoa, tämän keskustelun seurauksena kaksikko päätti perustaa yhteisen projektin ja siitä tuli LUMP. Marling on maineikkaalla urallaan palkittu Brit Awardilla ja ollut Grammy-ehdokkaanakin, Lidslaykin on palkittu Mercury Prizella.
Curse of the Contemporaryssa on paljon samaa magiaa kuin aikaisemmin mainitsemissani Sebastien Tellierin ja Midlaken helmissä, lisäksi kappaleessa on sellaista tunnelmaa, johon melkein vain Kate Bush osaa parhaimmillaan päästä. Rennon vastustamaton groove tuo alkuun mieleen Zero 7:n downtempo-klassikot, jonka jälkeen se kasvaa elämää suuremmaksi kappaleeksi. Hitaasti ja varmasti, olen täysin myyty.
LUMP julkaisee debyyttialbuminsa 1.6.2018, se kannattaa ottaa tarkkailuun.
Päivän Biisit 