Rami Vierula: Pakko liikkua

Screen Shot 2018-02-27 at 21.36.01

Rami Vierula on yksi tämän hetken lahjakkaimmista ja samalla aliarvostetuimmista suomalaisista laulaja-lauluntekijöistä, toisaalta omalla nimellään hän ei olekaan juuri musaa julkaissut, saati suomeksi. Vierula saattaa olla tuttu Delay Trees -yhtyeestä tai englanninkielisestä sooloprojektistaan 23:23. Tunnetusti suomalainen englanninkielinen indie ei ikinä ole kiinnostanut kuin rajojemme ulkopuolella, niin myös Delay Treesin ja 23:23:n tapauksessa.

Rami Vierula on yksi tämän hetken lahjakkaimmista ja samalla aliarvostetuimmista suomalaisista laulaja-lauluntekijöistä

23:23:n Faraway Island on minusta yksi tämän vuosikymmenen kauneimpia suomalaisia kappaleita. Se on niin kaunis, että sain vakuutettua Helsingin kaupungin ostamaan sen instrumentaaliversioon oikeudet tähän Helsingin mainosvideoon, joka pyöri taitoluistelun mm-kisoissa ja sen näki n. 20 miljoonaa ihmistä.

Vierula julkaisi eilen erittäin kauniin ja maalailevasti leijuvan Pakko liikkua -kappaleen ja se on hiton hieno, melkein yhtä hieno kuin se Faraway Island. Ihanasti jumittava Pakko liikkua on kappale, jota kannattaa kuunnella hitaassa illassa repeatilla, huomaa ajan kuluvan ja kappaleen pyörivän loputtomalla loopilla kauniisti. Kappale ei oke mikään instant-radiohitti, vaan aikaa kestävä ja vaativa taideteos.

Jos jotain maailmassa soisi, niin Rami Vierulalle isompaa mainetta ja mammonaa, luulisi olevan selviö näin hienoilla biiseillä, mutta Suomi.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.