Ruusut- Haamuasema

Kotimaisesta indiesuperyhtyyestä ihan oikeaksi eturivin yhtyeeksi kokoajan sliipatusti hioutuva Ruusut julkaisi tänään viimeisen maistiaisen ennen 29. toukokuuta julkaistavaa kakkosalbumiaan Kevätuhri. Haamuasema kiteyttääkin todella hyvin sen suunnan, johon Ruusut on matkannut: radiosoittoon siloiteltua poppia, joka nousee parhaimmillaan jopa Vesalan ja jopa Chisun kaltaisten artistien tasolle, mutta on silti ajoittain Radio Suomeen pikkasen erikoista, ettei indieyleisökään kavahda puhtoista soundia ollenkaan. Myös Ruusujen melankolisen eteeriset pop-melodiat sisältävät sopivan määrän tuttuutta massoille, mutta yhtyeen ihana taiteellisuus pitää yllä bändin mielenkiintoista omaperäisyyttä, josta on helppo ottaa otetta, vaikka joillekin se varmasti saattaa tuntua myös liian laskelmoidulta.

Ruusut on hieno helmi kotimaisessa musiikissa ja toivotaan Ruusujen matkan olevan pitkä ja ajoittain myös sopivan rosoinen jatkossakin!

Koronaviruksen takia Päivän Biisit -blogipostaukset tulevat yhä päivittäin, en aina aamulla niitä ehdi tekemään. Pyrin kuitenkin lisäämään kappaleet heti aamulla Spotifyn ja Apple Musicin Päivän Biisit -soittolistoille.

Kuuntele kappale Spotifyssä tai Apple Musicissa.