The Radio Dept.: The Absence of Birds

Ruotsin poppinerot The Radio Dept. hellivät tällä haikean heleällä uudella singlellään kaikkia täydellisen indiepopin ystäviä. The Absence of Birds on maailmanlaajuista kulttimainetta nauttivan bändin ensimmäinen uusi biisi pariin vuoteen ja ihana biisi onkin!

Uuden singlen myötä Radio Dept. ilmoitti julkaisevansa tänä vuonna ”noin 10 uutta biisiä” ja kertoi tekevänsä keväällä kunnioitettavan jenkkikiertueen, toivottavasti bändi nähdään tänä vuonna myös täällä Suomessa.


Kuuntele ja seuraa päivittäin rakkaudella päivitettävää Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä ja Apple Musicissa.