Nicolai Dunger on yksi Ruotsin, ja jopa maailman, lumoavimmista laulaja-lauluntekijöistä. 1990-luvun puolivälistä musiikkia tehnyt tunnelmoija on koko uransa nauttinut kansainvälistä arvostusta, hän on uransa aikana tehnyt yhteistyötä mm. Will Oldhamin, Sufjan Stevensin, Nina Perssonin, Ebbot Lundbergin, Emiliana Torrinin ja Esbjörn Svenssonin kanssa.
Dunger etenee aina tunnelma ja taide edellä, parhaimmillaan hänen materiaalinsa on sellaista, joihin palaa vuosi toisensa jälkeen, sellaista jota kukaan muu maailmassa ei tee paremmin. Niin taitaa olla taas.
Päivän Biisinä kuultava One Love on yksi uuden Raison d’être -albumin helmistä. Hitusen Ryan Adamsiltakin kuulostava kappale on kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellinen!
Dunger on työstänyt albumin yhdessä Mattias Nilssonin kanssa ja levyn julkaisusta vastaa Nilssonin pyörittämä fantastisen kunnianhimoinen Kning Disk –levy-yhtiö.
Kuuntele ja seuraa Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssa ja Apple Musicissa.